Ystävänä Hevonen 2022

Islanninhevosruuna "Bligur".

Olen 18 vuotias muhoslainen tyttö, joka jo pienenä likkana hurahti sydänjuuriaan myöten hevosiin. Minulle on tärkeää, että hevosen mielipide tulee kuuluviin ja vankeuteen syntymisestä huolimatta hevonen saa olla hevonen. 

Hevosmaailma on murroksessa. On uskomattoman hienoa, että ihmiset alkavat ymmärtää, ettei hevonen toiminnallaan vittuile tai yritä päästä niskan päälle. Yksi suuri esikuva Suomessa tapahtuvalle hevosmaailman murrokselle on Katariina Alongi podcastinsta “Hevonen, Opettajani" kanssa ja lisäksi nyt uutuutena Hevosväkivallankumous-kampanjan avulla. Hevosväkivallankumous-kampanjaa on ollut toteuttamassa myös muita EEWA:n eli European Equine Welfare Association ry:n jäseniä. Kampanjan innoittamana ihmiset ovat kertoneet omia kokemuksiaan koskien hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa. Esimerkiksi Ruukin luonto- ja hevoskeskusta syytetään nyt hevosiin kohdistuvasta väkivallasta. 

Kaiken tämän inspiroimana tahdon valokuvaaja kevytyrittäjänä ottaa asiaan myös kantaa kuvaten ihmisiä, joille heidän hevosystävien itseisarvo on tärkeämpi kuin käyttöarvo eikä ystävyyteen kuulu väkivaltaa. Julkaise kuvat Facebookissa (Enemmän kuin tuhat sanaa) ja täällä blogissani (elamanielskana.blogspot.fi). Lisäksi haluan myös puhua hevosiin kohdistuvasta väkivallasta, mikä on joillekin hevosille valitettavasti jopa päivittäistä. Olen kohdannut hevosia, joita on kohdeltu väkivaltaisesti. Olen myös nähnyt lukemattomia kertoja, kun hevonen “laitetaan ruotuun” tai sille “näytetään taivaanmerkit”. 

Läheisellä paikkakunnalla sijaitsee ratsastuskoulu, jossa kerran karannut poni sai turpiinsa antaessaan kiinni. Samaisella ratsastuskoululla ratsastuksenopettaja naureskellen kertoi, kuinka tietty hevonen ei enää hänelle näyttele hapanta naamaa, kun hän tarpeeksi kovasti kerran pieksi sen karsinan nurkkaan. 

Vaikka edeltävä tilanne olisi ollut vain vitsi, on mielestäni todella riskialtista huudella sitä niinkin julkisesti. Olin itse kuvaamassa kaverini ratsastustuntia eli ulkopuolisena ja ratsastuksenopettajaa tuntematta järkytyin kovin kuulemastani. 

Hevosiin voidaan kohdistaa sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa on esimerkiksi lyöminen, hallintavarusteesta riuhtominen, potkiminen ja tavaroilla heittäminen. Puolestaan henkistä väkivaltaa on esimerkiksi pelottelu, pakottaminen ja hevosen mielipiteen huomiotta jättäminen. Usein fyysinen ja henkinen väkivalta kulkee käsi kädessä. Mikäli hevonen pelkää esimerkiksi pesupaikkaa ja tilanne ratkaistaan pelottelemalla sekä lyöden raipalla, käytetään tilanteessa sekä henkistä (pelottelu) että fyysistä (lyöminen) väkivaltaa.

Olen nähnyt, kuinka hevonen yritetään saada lastautumaan lyöden sitä lattialuudalla takaa päin. Väkivallan suorittaneen naisen lapsi totesi, ettei hevosta saisi lyödä. Äiti sanoi, että kyllä saa, jos se ei tottele.

Väkivallan kohdistaminen voi johtua esimerkiksi ihmisen puutteellisesta tiedosta ja taidosta sekä epävarmuudesta/pelosta. Erilaisten vanhojen opittujen tapojen alle voi jäädä uutta tutkittua tietoa. Jos jokin tapa toimia tuottaa tulosta, ei välttämättä osaa kaivata muita tapoja. Ihminen voi esimerkiksi luulla, että hevonen yrittää päästä ihmisen niskan päälle puskiessaan lavalla ihmistä kohti talutustilanteessa. Jos ihminen ei tiedä, että käytös voi johtua hevosen jännittyneisyydestä, saattaa hän ratkaisuksi ottaa narun vapaasta päästä kiinni ja pyöräyttää hevosen muutaman kerran ympäri lyöden narun vapaalla päällä hevosta, jotta hevonen kunnioittaisi enemmän.

Olen nähnyt, kuinka säikähtäneen hevosen selästä tullaan alas ja sitä lyödään kovaa useita kertoja kouluraipalla. 

Hevosharrastuksen muuttuessa työksi, voi luonne hevosen kanssa toimimiseen muuttua. Paine onnistua ja pitää asiakkaat tyytyväisenä voi olla niin kova, että päätyy laiminlyömään hevosen hyvinvointia esimerkiksi käyttämällä asiakastyössä kipeitä hevosia. Hevosilta ei haluta vastustelua, joten ne laitetaan tekemään vaadittavat asiat vaikka väkisin.

Olen ollut paikalla todistamassa, kun kokeneempi ratsastaja laitetaan kesken asiakasratsastuksen asiakasta tottelemattoman hevosen selkään, minkä jälkeen kokeneempi ratsastaja on höykkyyttänyt hevosta pitkin ratsastuskenttää. 

Minua on ratsastustunnilla käsketty lyömään hevosta raipalla, koska se pukitteli.

Hermojen menettäminen saa ihmisen usein toimimaan impulsiivisesti. Hevosten kanssa impulsiivinen ja vihainen ihminen herkästi purkaa omaa raivoaan hevoseen esimerkiksi sen vuoksi, ettei hevonen toimi ihmisen haluamalla tavalla. Tähän lisättynä käsitys pelleilevästä tai kettuilevasta hevosesta voi saada ihmisen tuntemaan tekonsa oikeutetuiksi.

Olen ollut todistamassa tilannetta, jossa ratsastajalla meni hermot hevosen osaamattomuuteen. Hän pysäytti hevosen maneesiin ja yhtäkkiä varoittamatta potki hevosen vauhdikkaaseen laukkaan. Kokematon hevonen toimi tilanteessa parhaansa mukaan ja pyrki pysähtymään nopeasti aina, kun ratsastaja päätti alkaa riuhtomaan ohjista hevosta pysähdyksiin.

Usein puutteellisia taitoja seuraa epävarmuus ja pelko, joihin jokainen ihminen reagoi omalla tavallaan, kuten väkivaltaisesti puolustautuen. Ihmisestä riippuen reaktiot voivat olla hyvin samankaltaiset kuin hevosella: pakeneminen, jähmettyminen tai puolustautuminen. Reaktio voi olla myös jopa näitä kaikkia sekaisin. Ensin saatetaan huutaa ja riuhtoa (puolustautua) narussa riekkuvaa hevosta, minkä seurauksena hevonen voi käyttäytyä entistä vaarallisemmin, jolloin taluttaja saattaa kokea parhaimmaksi paeta tilanteesta esimerkiksi päästämällä hevosen narusta irti ja siirtyä kauemmaksi tai ojentaa narun jollekin toiselle. Jossakin tilanteessa hevosen käsittelijä saattaa ikään kuin ”jäätyä” eli jähmettyä esimerkiksi silloin, jos hevonen kiinni ollessaan saa vetopaniikin.

Hevosiin kohdistuvasta väkivallasta seuraa hevosille esimerkiksi pitkittyneitä kiputiloja ja opittua avuttomuutta. Jos hevosen vastusteluun vastataan pakottamisella, voi joitakin hevosen kiputiloja jäädä huomaamatta ennen kuin tilanne on jo pahempi. Pitkittynyt kipu tietää usein pitkittynyttä kuntoutusta ja altistusta mahahaavalle. Hevosen kiputilat lisäävät vaaratilanteita, sillä hevonen voi olla esimerkiksi tavallista säikkyvämpi kipeänä. Hevonen saattaa siis säikähtäessään tiputtaa ratsastajan selästään tai kaataa taluttajan.

Väkivaltaisen kohtelun seurauksena hevonen voi vaipua opittuun avuttomuuteen. Opitussa avuttomuudessa hevonen on oppinut, ettei sen reaktioilla ole merkitystä, joten se ei enää reagoi. Esimerkiksi toistuvat epäloogiset paineavut käsitellessä tai ratsastaessa, kivut, pelot ja epämukavuudet altistaa hevosta opitulle avuttomuudelle. Opittu avuttomuus sekoitetaan joissain tilanteissa kiltteyteen tai niin sanottuun ”pomminvarmuuteen”. Opittu avuttomuus heikentää esimerkiksi aloitekykyä ja hyvinvointia, mutta lisää apattisuutta ja elettömyyttä.

Olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että kuvaan kilpailuissa pelokkaita, pakotettuja ja väkivallan uhreiksi joutuneita hevosia sekä parhaimmassa (tai ehkä pikemminkin pahimmassa) tapauksessa tienaan hevosen kärsimyksellä rahaa. Sen vuoksi päätän jättää ainakin hetkeksi tauolle estekilpailujen kuvaamisen. Miksi juuri estekilpailujen? -Olen havainnut niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa paljon enemmän estekilpailuissa kuin koulukilpailuissa.

Olen nähnyt viimeksi tänä kesänä kilpailuareenalle saapuneen hevosen, joka pelkäsi vähän kaikkea eikä uskaltanut liikkua oikein mihinkään suuntaan. Ratsastaja melkein koko käden liikeradalla löi hevosta raipalla useita kertoja, potki kantapäillä kylkiin ja huudahti hevoselleen: "älä viiti!". Tuomaristo hyväksyi kaiken tämän puuttumatta tilanteeseen. Ratahenkilökunnasta tultiin rautaharavan ja örinän kanssa johtamaan hevosta esteelle, jota se ei kokenut kannattavaksi ylittää. Surullisinta tässä on ehkä se, että seuraavaan luokkaan tullessa, hevonen ei enää kyttäilyt ja suoritti paljon tasaisemmin. Hevosen väkivaltainen kohtelu johti siis nopeasti haluttuun lopputulokseen.

Hevosiin kohdistuvaan väkivaltaan tulee reagoida ennemmin syyllistämättä kuin syyllistäen. Mikäli johonkin väkivaltatilanteeseen astelee suoraan moraalisoimaan ja syyttelemään, voi väkivallan tekijä mennä puolustuskannalle, jolloin väkivallasta luopuminen on epätodennäköisempää. Syyttelyä parempi tapa reagoida hevosiin kohdistuvaan väkivaltaan on vaihoehtoisesta toiminnasta kertominen ja omien näkökulmien esille tuominen. Hevosta kohtaan väkivaltaisesti toimiva ihminen ei edes välttämättä käsitä toimivansa väkivaltaisesti etenkään silloin, jos kyse on henkisestä väkivallasta.

Kävin kesäkuun aikana kuvaamassa ihmisiä hevosystävineen. Kuvilla tahdon korostaa hevosen itseisarvon tärkeyttä.

KIITOS: Kati Mört, Nonna Tammisalo, Severi Rautiainen, Siri Hyvönen, Jenni Kauppila perheineen ja teidän jokaisen ihastuttavat hevosystävät. Tässä teille kesän 2022 "Ystävänä Hevonen"-kuvakokonaisuus!

Ystävänä Hevonen 2022

Pakosta ja ainaisesta suorittamisesta luopuminen sekä menneiden tapojen taakse jättäminen ei aina ole helppoa. Oman mielensä hallitseminen voi olla vaikeaa tilanteissa, joissa olisi ennen toiminut hevosta kohtaan väkivaltaisesti. 

Mutta et ole muutoksen tiellä yksin, sillä sinulla on seuranasi ja oppaanasi hevonen.

Vauhdin huumasta voi nauttia myös ilman konkreettista painetta tai jopa kipua aiheuttavan hallintavälineen kanssa!

Pieni kiitos ilahduttavasta hetkestä hevosystävälle voi olla välillä paikallaan.

Ohjeistamalla muita toimimaan hevosten kanssa pehmeästi, teet palveluksen hevosille.

Joskus pelkkä sivusta katselu voi olla juuri sitä, mitä hevonen tahtoo.

Epävarmuus menneisyyden tapahtumista kannattaa käsitellä hevosta arvokkaasti kuunnellen. Siitä Nonnalla ja ystävällään Bligurilla on omakohtaista kokemusta.

Lajityypilliset olosuhteet usein auttavat hevosta käsittelemään traumoja.

"Kiitos, kun olet Paras Ystäväni."

Rakkaus hevosiin ei katso ikää.

Kiitos vielä kerran jokaiselle kuvauksiin osallistuneelle ja erityisesti hevosille. Tästä voisi melkein tulla jokavuotinen perinne julkaista "Ystävänä Hevonen" -kuvia.

Iirolta on löytynyt nivelrikkoa

 Paljon on tapahtunut viime lokakuun jälkeen, milloin kirjoitin viimeisimmän postauksen. Ensinnäkin on tultu kahdeksan kuukautta eteenpäin ja kaksivuotispäivä Iiron kanssa lähestyy (28.8). Edellisessä postauksessa ei tiedetty Iiron terveydentilan todellisuutta. Mietin jo koeajan aikaan syksyllä 2020, että olisi mielenkiintoista kuvauttaa Iiron takajalat ihan vain senkin takia, että tietää niiden todellisen kunnon ja osaa elää sen mukaan. Kuvaaminen kuitenkin jäi, koska Iiron takajalkojen turvottelun syyski selvisi imppari, joka aiheutui Iiron vennoista vuohisista. Iiron "edellisessä elämässä" eli elämässä ravihevosena, sillä aukesi takavuohiset. Iiron tullessa meille vuohiset muistuttivat vähän hevosten "yönsilmää". Vuohiset oli jonkilaisen kovan aineen peitossa. Tuolloin syksyllä aiemmin auenneet vuohiset alkoi parantua ja siinä yhteydessä loi impparin.

Postauksen kuvat on ottanut Antti Juka.

Moni asia olisi ollut selkeämpää, jos oltaisiit tuolloin heti ensimmäisenä syksynä kuvattu Iiron takaset. Monelta murheelta, epäselvyydeltä ja riittämättömyyden tunteelta oltaisiin vältytty. Iiro olisi voinut saada nopeammin apua, mutta koska yleisolemukseltaan Iiro oli ystävällinen, oppiva ja kiltti, ei osattu ajatella, että jostakin oikeasti laittaisi hanttiin.

Tänä keväänä Iiro alkoi kuitenkin oireilemaan voimakkaammin. Tiesin, että nyt oikeasti jostakin kiikastaa ja on aika suunnata oikeasti tutkimaan, onko takasissa jotakin. Ihmeen hyvin Iiro oli ja teki tähän kevääseen asti. Me opeteltiin ratsujuttuja ja puuhattiin maastakäsin. Iiro ravasi ennen aika herkästikin, mutta nykyään ravi näyttää ja varmaan tuntuukin molempien piikityskertojen jälkeen edelleen epämiellyttävältä.

Iirolla todettiin tänä keväänä nivelrikko molemmissa takavuohisissa. Vuohiset on kahteen otteeseen piikitetty kortisonilla. Toisen kerran yhteydessä takasiin piikitettiin myös polyakrylliamidihydrogeeliä, jonka pitäisi alkaa vaikuttamaan heinä/elokuussa.

Ensimmäisen kortisonipiikityksen jälkeen ero oli huomattava. Iiro halusi uudestaan ja uudestaan käydä kunnon kävelyillä jopa ihan yksinään! Ensimmäisen piikityksen vaikutukset kesti sen n.1,5kk, mutta toisen piikityksen vaikutukset ei laisinkaan niin pitkään. Facebookissa on spekuloitu, että alkukesän sokerisempi ruoho voisi pahentaa tulehdusta nivelissä. Iiro olikin päivisin sisällä tai tarhassa tauoksi laitumesta ja vastasikin tähän mun mielestä ihan hyvin.

Tällä hetkellä Iirolla on mielessä lähinnä vihreä, joka näin kesällä on mun mielestä tosi ok. Mutta ei Iiro kyllä normaaliin tapaan tahdo liikkua ja touhuta fyysisesti. Ravikin on melko loikkimista (vastustelua?) varsinkin silloin, jos sitä pyytää Iirolta. Jos Iiro tarhassa tai laitumella juoksee, se valitsee yllättävän usein laukan, jota ennen karttoi. Tarhassa ja laitumella juostessa Iiro myös on aina jonkin verran kierroksilla, joten mahdollista epäpuhtautta tai haluttomuutta ei huomaa yhtä herkästi kuin jos Iiroa pyytää vaikkapa narussa ravaamaan. Nyt sitten odotellaan, että geeli alkaisi vaikuttamaan. Tälle geelille lupaillaan 6-24kk apua tilanteeseen, mutta kaikki on aina hevoskohtaista. Meitä auttanut eläinlääkärikin sanoi, että Iiro on kyllä niin herkkä hevonen, että nivelrikon ei tarvitse olla kovinkaan vakava, jotta Iiro siihen reagoi voimakkaastikin.

Sääskiä naamassa!

Iirolle on kuitenkin elokuussa tulossa uusi kaveri! Luokseni saapuu nimittäin shettis nimeltään Sirius eli vihdoin mustakin tulee ponimamma! Tai täti. Sirius saa kuitenkin tottua nimeen "Sipe", jotta ei menisi meidän Sirius-collien kanssa sekaisin. Vaikka Iiron takasiin piikitetty geeli ei jostakin syystä ottaisi vaikuttaakseen, halutaan nähdä, onko Sipestä mitään positiivisia vaikutuksia Iiroon. Iirolla kun ei tunnu vieläkään olevan mitään erityistä sielunystävää, vaikka erään tamman kanssa tuleekin ihan hyvin juttuun. 

Jos Iiron tilanne pysyy samana, pitää ehkä valmistautua viimeiseen yhteiseen päivään. Henkilökohtaisesti ajattelen, että vaikka Iiro on kiltti ja ystävällinen, sillä on silti kipuja, koska se ei pysty normaalin hevosen tapaan liikkumaan eikä ottamaan juoksupyrähdyksiä niin kuin ennen. Mutta voi olla, että geeli tarvitsee välillä tuekseen kortisonin tai sitten ei. Koko ajan tässä opitaan nivelrikosta, mutta yksi asia on ollut alusta asti selvä: Iiroa ei haluta kittuuttaa. Ajattelin joskus, että hevosen on sama antaa mennä, jos tulee tarve piikittämiselle. Mutta niin sitä vaan lähti siihen kierteeseen. Joskus se kierre tulee kuitenkin katkeamaan, mutta vielä on paha sanoa, että milloin.