Lapin reissu koirien kanssa

Keskiviikkona lähettiin koirat kyyissä kohti Yllästä, jossa vietettiin kaksi ensimmäistä yötä. Keskiviikkona päästyä paikalle, käytiin kiertämässä joku luontopolku Ylläksen laskettelukeskuksen lähellä ja tämä reissu kesti tunnin ja reilu kolme kilometria. Sydän jännitti ja tuntu olevan kierrettynä muoviin, joka vielä kuitenkin anto vähän myöten, sillä jännitti maholliset koirakohtaamiset. Saatiin kuitenkin tuolloin iltapäivästä/illasta kiertää lenkki vain ottaen vastaan muutamia ihmisiä.

Postauksen kaikki kuvat c. Elina Greus

Torstaina suunnattiin kiertämään Taivaskeron lenkki, johon meillä meni 3h 50min ja 8,8km. Taivaskero alako poroille huutamisella Lakin toimesta. Vähän aikaa matkaa mentäessä tuli vastaan kolmen koiran koirakko. Eikun kuonokoppa päähän, niskasta kiinni ja ohi kera Lakin huudon. Ylipäätään Taivaskerolla oli paljon koiria, joita yritettiin väistellä parhaamme mukkaan. Mittään ei onneksi sattunu, mutta oli se itelle aika stressaavaa. Reitillä oli kuitenkin hienot maisemat, joista jotenkin kaukaisesti tuli mieleen Kreetalla nähyt maisemat. Varmaan tämä johtuen kasvillisuuden vähäisyydestä. Silimät etti koko ajan vuohia ja oliivipuita.

Taivaskeron loppu oli melekosta laskeutumista kivikossa ja näiden aikana mentiin myös useita koiria pakkoon. Ajattelin, että reitti on jotenkin hiljanen, mutta ajan kuluessa ihmisten määrä kasvoi kasvamistaan. En ite tykkää oikeastaan nähä luonnossa muita ihmisiä, joten sen puolesta en hirveänä Taivaskerosta välittänyt, koska se oli niin turistikohe. Kuitenkin sillon kun pääsi rauhassa menemään, oli meno paljon mutkattomampaa ja mukavempaa.

Koirilla oli hyttysliivit, jos ois sattunu olemaan kiusaavia hyttysiä, mutta niistä ei ollu koko reissun aikana haittaa.

Perjantaina vaihdettiin mökille Saariselälle. Se mökki sijaitsi muista kauempana tunturin laella, joten se oli paljon mukavempi paikka itestä ja myös koirista. Ylläksen mökki oli kaiken keskellä, joten Lakikin oli paljon stressaantuneempi siellä. Ulos päästessä se oikeastaan aina haukku, vaikka ei olis ollu etes mittään haukututavvaa. Jos jäätiin koirien kanssa kolomestaan Ylläksen mökkiin, ramppasi ne ikkunoilla kattomassa ja oli levottomia (Lakin levottomuus tarttu myös Siriukseen). Saariselän mökillä ku jäätiin kolomestaan, nukku Sirius lattialla ja Laki mun sylissä.

Käytiin heti ekana iltana kattomassa viereisellä tunturilla menoja. Meijän onneksi tunturista kuoriutui oiva lenkkeilypaikka eikä siellä ollut muita lähimaillakaan.

Laki ei pysy kurveissa mukana. :D

Lauantaina kierrettiin reitti, jonka matkalla poikettiin Pyhä-Nattasen huipulla. Reissuun kului aikaa 3h ja 20min ja taas matkaa kerty 7,2 km. Alussa mentiin ihan vaan metässä, mutta nousu ite huipulle alako olemaan meleko mielenkiintosta isoista kivistä johtuen. Lakilla välillä tärräsi jalat, kun sitä jännitti epävarma pohja, mutta se osasi hienosti itekki kattua, että mistä on parasta mennä. Tuettiin Lakia välillä takamuksesta tai autettiin pahempien kohtien ohi nostamalla sitä. Sirius oli välillä äitin sylissä, koska yritti mm. peruuttaa taakse, jollon se ois pahimmassa tappauksessa kaatunu ja lähteny kivikkua alas.

Lähettiin tälle reissulle yheksältä aamulla, mutta ois saanu lähtä aikasemmin. Huipulle päästyä sinne alako lappaamaan runsaasti ihmisiä toista reittiä, jota me mentiin takasin. Syötiin ja juotiin isojen kivimuodostelmien päällä ja koirtaki sai puruluut. Tuli kuitenki nopea lähtö, kun nähhään meitä lähestyvän suomenpystykorvan. Kotona meillä on yksi vihollinen suomenpystykorva, joka on purru Lakia päästä, kun Laki oli nuorempi. Äiti ja iskä oli Lakin kanssa lenkillä ja pysähty tienlaitaan koiraohituksen takia. Mies ajo pyörällä suomenpystykorvan kanssa ja päästi koiran Lakin luo, jollon tämä koira puri Lakia päästä. Laki muutenkin on aika rotuvihainen. Valkoset koirat (labbikset ja kultasetnoutajat), saksanpaimenkoirat, suomenpystykorvat, saksanseisojat ja jämtlanninpystykorvat tullee ekana nyt mieleen roduista, jotka mennee ylleensä välittömästi tunteisiin.

Kierreltiin mahollisimman kaukaa tämä pystykorva ja nainen ilmeisesti huomasi meijän olevan vähän piilossa ja onneksi ymmärsi lähtä pois näkyviltä. Koko matka tielle oli tuskaa. Käytiin ainaki kerran paossa yhtä pikkukoiraa. Aateltiin, että noh nyt ne meni ja mentiin takasi polulle, jossa tämä porukka vielä seiso ja olin Lakin kanssa puskan takana piilossa eikä näillä leikkaa ollenkaan, että hmm oisko nuo ollu meitä piilossa. Äiti sitte kerto Lakin tilanteesta ja nämä jatko matkaa. Jokanen ihmiseen viittaava ääni oli kamala ja hirviä, koska pelotti maholliset koirat, varsinki lopun pitkospuilla. Tielle päästyä äkkiä vaan jatkamaan kilometri meijän auton luokse muitten autojen luota. 

Selevittiin siis viimesestäki reissusta elossa, illalla ja seuraavana aamuna ennen lähtyä, käytiin vielä mökin vieressä ulukoiluttaan Siriusta ja Lakia. Tämä tunturi mökin vieressä oli ehottomasti koirien lemppari. Laki piehtaroi ja oli tosi rento oma ittesä siellä. Sekä Laki että minä pystyttiin siellä kumpiki jopa hengittämmään.

Reissu siis onnistu ehjin nahoin, mutta voi sitä onnen määrää, kun pääsi ommaan kottiin. Lakin kanssa on vaan vaikea nauttia mistään tai ajatella muuta kuin muita mahollisia koiria. Koko ajan täytyy olla valppaana. Se ongelma koirakko ollaan aina me, ikinä ei satu vastaan toista reaktiivista koiraa. Oon myös huomannu, että ihmisillä on ilmeisesti tilanteenluku ongelmia, koska tunkevat kohti koiransa kanssa, vaikka meillä ois paha tilanne Lakin kanssa eikä keltanen merkin tarkotus ole ilmeisesti läheskään kaikilla tiedossa etes vähhääkään.

Oli kuiteki kiva käyä jossakin loman aikana, koska musta on kovvaa vauhtia kotihiiri, jota ärsyttää kaikki rutiinista poikkeava,