Anterolla lopettaminen

Joilekkin saatto tulla jopa yllätyksenä, että yhtäkkiä ilimotin lopettavani Anterolla. Muutama luuli, että Anterolle oli käyny jotakin, mutta kyse oli siis ihan vain siitä, että lopetin vuokraamisen/puoliylläpidon omasta toimesta.

Koin yksinkertasesti, että mulla ei oo ennään toimittavaa Anteron kanssa puoliylläpito periaatteella. Vietettiin hyvät reilut kaksi vuotta. Varsinkin tänä keväänä ja kesänä mentiin paljon eteenpäin, koska maastakäsiteltiin useasti ja vaihtoin ratsastustyyliä paljon rennommaksi. Mutta silti Antero tuntui varsinkin ulkopuolisten ärsykkeiden myötä jännittyneeltä ja ei tilanteesta nauttivalta. En haluaisi pakottaa hevosta tekemään jotakin, mutta koska kuitenkin olin puoliylläpitäjä, oli sinä päivänä mun huolehittava Anstan hommia. 

Kesäkuussa tuli ekoja kertoja oikeasti negatiivisia tuntemuksia. Negatiiviset tuntemukset tuli esimerkiksi siitä, kun Antsa oli kentällä tosi jännittynyt ja myös usein pihatossa. Se kyttäsi pihatossa eikä kentällä ollu halukas menemään tiettyihin kohtiin. Mua harmitti ja loppujen lopuksi ärsytti se, että se ois halunnu ennemmin olla kavereitten kanssa syömässä kuin että oisin sitä harjannu ja hoitanu. Yritin myös kokeilla erilaisia tyylejä toimia Antsan kanssa, mutta tuntu enemmäki, että erkaannuttiin koko ajan.

En solminut Anteroa hoitaessa mihinkään kiinni, vaan pujotin narun vain kiinnitys renkaan läpi, jotta Antsa saa oman mielen mukkaan napsia ötököitä itestään pois ilman, että naru estää liikkumisen. Antsa alko lopussa tekemään muutaman kerran niin, että vetäsi narua ja näytti vähän, että ois poistumassa paikalta. Tottakai herrää sillon kysymys, että miksi ja sitten inho ittiä kohtaan, että laitto narun siihen uudelleen ja jatko harjaamista sekä koin myös paremmaksi sen, että Antero saa olla ja syödä kavereiden kanssa ennemmin kuin että se joutuisi jännittämään meijän hommailessa. 

Antsa ei välillä nostanu kavioita ennään valmiiksi ylös, koska piti tuijottaa kaukaisuuteen. Joo, hevonen on saaliseläin ja sillä on oikeus pelätä, mutta jos en pysty enään saamaan harrastukselta enempää mitä siihen laitan=se ottaa enemmän kuin antaa, on mulla oikeus jättää homma pois, koska kyseessä ei kuitenkaan ollut oma hevonen.

Voihan se myös olla, että Antero ei jostain syystä enään viihtynyt mun seurassa. Tuntuu, että yliajattelen asioita, koska yritin olla mahollisimman hyvä. Hevosen pään sisään on kuitenkin aika vaikea päästä.

Päästiin kenttäongelmasta eroon, kun aina kuivalla kelillä mentiin tarhassa ja opeteltiin rauhassa jo opittuja asioita ns. uuelleen. Antsasta tuli tosi kiva ratsastaa uuella ratsastustyylillä. Harmi kun näistä ratsastuksista ei oo mittään materiaalia. 

Meillä tuli hiukan parempi kausi, mutta kuitenkin se aika nopiasti taas laski huonoon. Tallille meno ei ennään tuntunu mukavalta, koska oli olo, ettei oikein voi tehä mittään. Oisinhan mää voinu tietenki esim. laittaa Anteron menemään siinä kentällä, mutta se ois ollu tosi väärin hevosta kohtaan, koska halusin aatella Anteron parasta. Antsan perinteinen jännittämisen merkki oli alahuulen kipristely ja se teki sitä tosi heleposti kentällä tai sitten lipo paljon. 

Elokuun vaihtumisen aikoihin päätin, että nyt lähtee viimeinen kuukausi. Kaikki oli kuitenkin älyttömän vastenmielistä eikä ennään tarhassa menokaan onnistunu, joten jos en halua pakottaa hevosta menemään=en halua mennä ollenkaan niitä juttuja mitä me tehtiin. Onko järkiä maksaa semmosesta/käyttää aikaa semmoseen? -Ei.

10.8 lopetin jo Anterolla. Se kerta oli tavallaan viimenen niitti, koska sillon meni niin huonosti. Tehtiin kuitenkin hyvät venyttelyt (venyteltiin aina) ja rapsuttelin Antsaa kunnolla. Sannoin siinä sille heipat ja hyvillä mielillä kasasin kassaan kaikkii tavarat, jotka oli kahen vuojen aikana tallille tullu matkaan. Toki kotona oli onneksi kaikki huovat jo puhtaana ja muutamat pintelit sekä päitset, joten ei tarvinnu kuin pestä 8 pinteliä, pintelipatjat, narupäitset, pitkä naru ja karvapehmuste.

Toukokuu 2020 Kuvan on ottanu Sofia Korva.

Mun oli tarkotus 2017 alottaa Sherikanin vuokraaminen ja testasin sitä muutaman kerran Sherin ollessa tallipaikalla tallilla, jossa mulla silloin oli ollu vuokrahevosena Pena. Pena myytiin siis sen kesän aikana ja mietin, että mitähän seuraavaksi. Aloin tuolloin sitten vuokraamaan Kaapoa, kunnes Kaapo vaihtoi tallipaikkaa toiselle paikkakunnalle. En kuitenkaan halunnukkaan lähtä pois siltä nykyiseltä tallilta, koska Sheri oli muuttamassa nykyiseen kottiinsa. Myöhemmin syksyllä aattelin, että alottaisin Antsalla, mutta en halunnutkaan lopettaa Kaapolla enkä myöskään sillä kyseisellä tallilla. 

Kaapon muuton jäläkeen menin puolisen vuotta Villikolla, kunnes huhtikuussa 2018 meidän tiet erkani. Kävin jo kerran aikasemmin kaverin mukana tallilla kuvaamassa, kun hän meni Sherikanilla ja samana päivänä ratsastin Anterolla, joka tuntu räjähtävän hetkenä minä hyvänsä yhtä aikaa kaikkiin suuntiin, koska se jännitti niin paljon. Jos nyt mulle tulis etteen tämmönen tilanne, en ratsastais. Jos ois jotaki hevosen kanssa tehtävä niin harjaisin sitä rauhassa ja maastakäsittelisin yms. Erittäin typerää laittaa hevonen sellaseen tilanteeseen, jonka jälkeen ei tienny oliko se hiessä stressistä vai huonosta kunnosta.

maaliskuu 2018 Kuvan otti Kati Heikkinen.

Vajaan parin kuukauden tauon jäläkeen alotin Anterolla 19.6.2018. Ensimmäisellä kerralla juoksutin sitä. Ajattelin edetä Anteron kanssa rauhassa, koska halusin sen kokevan mun olleen ok, sillä se talvella oli niin paljon jännittäny. Todellisuudessa hoputin sitä juoksemaan ympyrällä, joka ei ollu järkevää ollenkaan. Tällä hetkellä tuollasessa tilanteessa tekisin maastakäsin pysähyksiä ja peruutuksia sekä paljon käännöksiä, jotta hevosen kanssa saataisiin joku kontakti. Eli en kävelisi ehkä 2 kierrosta tehden muutaman pysähyksen ja sitten juoksuttaen melkeempä väkisin. Ylipäätään oli typerää juoksuttaa tässä tilanteessa päistillä, koska Antero ei pystynyt menemään ympyrällä sekä päitset kääntyessä ja vääntyessä antoi varmasti huononlaista painetta.

Ensimmäisellä ratsastuskerralla mentiin vain käyntiä ja siitä oon tyytyväinen. Meillä meni muuten kivasti ja rennosti, mutta peruutukset oli aika kamalia, vaikka osa meni hyvin. Antsa kuitenkin tuntui pääsääntösesti oikein levolliselta ja kivalta. Syystä jos toisesta otin kuitenkin ravin ja laukan aika nopiaa mukkaan. Nopiampaa mitä olin suunnitellu. Laukkaa nostaessa piti olla tosi vahva sisäohja ja pitää sisäohjaa koholla, koska muuten laukka ei noussu tai pyöriny. Muistan, kun tehtiin eka laukkaympyrä ja se oli yksi yhteisen"kehityksen" askel.

19.6.2018 c. Kati Heikkinen

"Eka" ratsastus, jollon mentiin vaan käyntiä. Kuvan otti Kati Heikkinen.

Kuvan otti Kati Heikkinen.

Fiilis oli paljon parempi tämän ratsastuksen kuin edellisen kerran juoksutuksen jäläkeen. Kuvan otti Kati Heikkinen.

Ei mulla kuitenkaan ollu aijempaa kokemusta näin osaamattomasta hevosesta. Pena oli raaka, mutta se kuitenkin osasi laukatakkin. Penan kanssa ongelmana oli vaan sen hitaus, mihin en ollut hevosissa tottunut. Kaapon kanssa oli enemmänkin hommaa rauhallisuudessa ja rentoudessa, jotta se huomaisi, etten ole paha. Kaapo olikin eka hevonen, jonka kanssa synkkasi täydellisesti. Se ei uskaltanu tulla vetteen, mutta kun me rauhassa ja pitkään kokeiltiin veteen menoa, lopulta hevonen oli selekää myöten veessä. Villikko oli osaava nuoreksi ja sen kanssa lähinnä piti huomioida sen nuori ikä (4-5v) sekä pitkä ja rauhallinen liike. Joten Antsa oli ensimmäinen, jonka kanssa ihan perusperusjutut oli hakusessa.

Ratsastin paljon ensimmäiset 3-4kk. Ratsastin ajatuksella, että Anterosta tullee samanlainen kuin muistakin hevosista. Kyllähän Antero oppi menemään pää alhaalla, mutta ei niinkuin nykyään hevosen toivon. Antero meni kaulakaarella, mutta ei rentona. Nykyään toivon hevosen menevän rentona ja siitä voisi lähteä sitten asettelemaan, taivuttelemaan, tekemään väistöjä, harjottelemaan lyhyttä ja pitkää liikettä yms. 

Tämän kerran kuvat on syyskuulta 2018. Kuvat otti Anniina Karjalainen.

Antsa yhessä vaiheessa kuitenkin oli aika "hyvä". Ehkä juuri näihin aikoihin (syyskuun loppua 2018) Kuvan otti Anniina Karjalainen.

Esteet oli mielekästä hommaa, vaikka hypättiin tosi vähän. Tämä muistaakseni lokakuulta 2018. Kuvan otti Anniina Karjalainen.

Talven ja huonojen pohjien tullessa aloin vasta oppimaan Anteroa. Tehtiin paljon enemmän asioita maasta, koska se arkoi/varoi pohjaa. Opeteltiin temppuja, kuten esim. pusu, joka kuitenkin sitten jäi siihen eikä Antsa varmaan sitä ennään olis muistanu. 

Kokeiltiin myös 2018 marraskuussa ekoja kertoja kaulanaruilua, joka alun opettelun jäläkeen meni niinkin hyvin, että tehtiin huvikseen omia kouluratoja kaulanarulla. Hoksasin, että Antero toimii tosi hyvin ilman kuolaimia. Mentiin muutama kk ilman satulaa (ja usein ilman kuolaimia) ja opin hirveästi Anterosta talven aikana. Kuitenkin jostakin aina tuli esiin se valtavirranratsastus-Elska, jolloin kuolaimet meni suuhun ja alettiin "hommiin". En tiiä mikä ongelma mulla oli, että ne kuolaimet piti olla siellä suussa, vaikka Antsa vaan auko suuta eikä ollut niillä hyvä. Vielä viime syksynäkin tunkiin niitä kuolaimia sinne suuhun. Voi että mua ärsyttää ja suututtaa se, kuinka typerä oon ollu, mutta tärkeintä että asioihin on tullut muutos ja oon löytäny oman tyylin, jota alkaa harjottamaan. 

helmikuu 2019 Kuvan otti Kati Heikkinen.

Maastakäsiteltiin ekasta talvesta lähtien epäsäännöllisen säännöllisesti. Maastakäsittelyt palasi 2019 kesän jälkeen taas enemmän mukaan arkeen. Kesän ajan laukkuutin Anteroa kentällä. Eli en siis höykkyyttänyt, mutta tehtiin hommia ehkä liian veren maku suussa. Kyllähän se meni, mutta ei se ollut oikein Antsalle minun mielestä. Antsalla alako menemään varmaan vähän kuppi nurin, mutta koska se oli niin kiltti, se näytti sen lähinnä juoksemalla vaan menemään kaulanarulla. Mentiin esim. pihattoon vaikka yritin ohjata sieltä pois ja muutaman kerran joskus tarhaan, koska Antsa ei vaan kuunnellu kaulanarun apuja. Jätin kaulanarun tauolle, kunnes syksyllä menin pitkästä aikaa ja se meni hyvin. 

Antsan liikkeet parantu ja tässä kuvassa ollaan toukokuussa 2019 menossa puomille ympyrällä. Antsa kuitenkin vastasi hankaluuteen vauhilla, jolloin mun ois vaan pitäny pienentää vaatimistasoa. Kuvan otti Kati Heikkinen.

Tällöin mentiin pitkästä aikaa kaulanarulla. Saatettiin kesälläkin mennä, mutta muistaakseni oltiin otettu kaulanarulla käynti-ravi-laukka viimeksi huhtikuussa. Tämä on elokuun lopulta 2019 ja kuvan on ottanut Anniina Karjalainen.

syyskuu 2019 ja kuvan on ottanut Anniina Karjalainen.

Käytiin muuaman kerran kodin ulkopuolella ja kerran jopa maneesilla. Tällöin Antsa ei edes niin paljon vänkslännyt kuolaimella, mutta tikitti aikalailla nopeaa vaan menemään. Suussa ei ollut mittään vikkaa, mikä toisi kuolaimesta kipua eikä kuolaimesta ollu suussa jälkiä. Kuvan on ottanut lokakuussa 2019 Venla Lotvonen.

Viime talvi (2019-2020) oli opettavainen, koska pohjat oli niin huonot, että jäi mahollisuus vaan maastakäsittelylle jos sillekkään. Alettiin tekemään uusia juttuja maastakäsin, esim. temmonmuutoksia. Tuntu yhtäkkiä, että ollaan menty taas pykälä etteenpäin henkisellä tasolla. Tämä huono talvi avarsi mun ajatusmaailmaa hurjasti ja ilman sitä oisin varmaan jatkanu tyhmien asioitten tekemistä.

marraskuu 2019 c. Siiri Salmi/Ponivalo

Olin ottamassa igstooria ja Antsa tönäsi niin, että puhelin lensi rotkoon. Onneksi kylläkin tyssäsi lumeen eikä valunu ojjaan asti. Ei ollu nimittäin kauaa, kun olin rikkonut edellisen puhelimen sen tippuessa vessanpönttöön. c. Siiri Salmi/Ponivalo

joulukuu 2019 c. Ponivalo

helmikuu 2020 c. Ponivalo

helmikuu 2020 ja kuvan otti Sofia Korva.

Keväällä otin Anteron kanssa tunteja, mutta ne meni kaikki aika huonosti eikä ne ollut sitä, mitä halusin ratsastukselta. Eli palasin vielä kerran siihen valtavirranratsastus-Elskaan. Mulle tuli pahamieli siitä, että väkisin yritin saada Anteroa raviympyrällä taipumaan, jos se ei vaan taivu. Jäi niin pahamieli ratsastuksesta, että jätettiin se vähäksi aikaa pois. Maastatyöstettiin varsinkin kesäkuussa ahkerammin ja järkevämmin asioita, kuten lähettämistä ja sellasia tietynlaisia hevosmiestaitoja eli ohjaamista yms. 

Kerran kuitenkin menin selekään ilman satulaa ja hakkikset päässä. Mulla oli itellä jotenkin tosi tyyni ja rauhallinen olo, joten kokeilin ratsastaa tooodella rauhassa ja pienillä avuilla. Pidettiin välillä ihan vain taukoja, jolloin rapsuttelin ja kehuin Antsaa. Pysähdyksen jälkeen saatoin tovin vaan rapsutella ja kehua Anteroa. Tehtiin tosi helpotettuna vaikkapa väistöjä. Esimerkiksi kahden väistöaskeleen jälkeen työnsin Anterolle pitkää ohjaa, jolloin se työnsi pään ja kaulan pitkälle alas, rentona. Väistöt oli vähän sellasia sinnepäin. En halunnu, että Antsa tekisi niitä jännittyneenä ja hätäisenä eli ennen kuin se ehti hätääntyä, oli se jo venyttämässä itseään eteen alas. Meille jäi viimeiseksi kesäksi tavaksi ratsastaa näin. Laukattiin kesän aikana näissä harjotuksissa ehkä kerran. Koska laukka ei noussut, ajattelin ettei yksinkertasesti ole vielä laukan aika.

Antsa alako ottaan sen eteenpäin venyttämisen tavallaan palakkiona. Tehtiin useasti esim. väistöä, josta päästin eteen, annoin ohjaa ja nostin ravin naksauttamalla ja sitten hiljensin käyntiin hetken päästä. Tämä tyyli toimi Antsan kanssa tosi hyvin ja tuli arkipäiväksi tehdä siirtymiä myös pitkällä ohjalla, joka oli tosi antoisaa itelle.

Antsa opetti todella paljon kahessa vuodessa. Se tuntui oikeastaan omalta hevoselta, mutta ei kuitenkaan. Kahessa vuojessa ehtii testata asioita ja nähä niitten maholliset vaikutukset. Kun alotin esim. venyttelemisen joka kerta, huomasi Antsan oikeasti olevan vetreämpi ja parempi. Opin vaihtamaan suunnitelmia tilanteen mukaan, koska joskus oli aikoja, kun Antsa oli arka selästä, jolloin maastakäsiteltiin ja yritin hoidollisesti tehä selälle hyviä asioita. 

Suurimpana muutoksena pidän sitä, että muutin käyttäytymisen hevosen hyvinvointia ajattelevaksi. Maastakäsitellessä tehtiin väistöjä, taka/etupään väistöjä ja erilaisia asioita, jotka hyödyttäisi Antsan fyysikkaa eli esim. vetreyttä, paikkojen aukinaisuutta, toivottavasti. Näissä asioissa on vielä paljon opeteltavaa, mutta kuitenkin asioiden sisäistäminen on jo paljon eteenpäin. Samalla maastatyöskennellessä ihan huomaamatta ihmisen ja hevosen yhteistyö paranee. Tehtiin maasta myös askellajin sisällä temmonmuutoksia ja hinkattiin siirtymisiä ajatellen, että niistä olisi hyötyä ihan ratsastuksessakin.

toukokuu 2020 ja kuvan on ottanut Sofia Korva.

Anteron selkä ei tuntunut aralta kertaakaan uudella ratsastustyylillä. En tiedä kuvittelinko vain, mutta uskon tehneeni jotakin ainakin välillä oikein. Ylipäätään en ajatellu enään omaa etua eli sitä pääsenkö esim. laukkaamaan, vaan esimerkiksi sitä että astuuko hevonen hyvin takapäällä ristiin, joka auttaisi ja aukasisi kehoa. Tai no itseasiassa näistä asioista tuli mulle paljon mieleisempiä ja kivempia kuin se ite laukkaaminen. On siis vähän huono sanoa, etten ajatellu ittiäni, koska nuita asioita halusin tehä. 

Tulevan heppakaverin kanssa haluan oikeasti luoda vakaan pohjan. Mitään ei tehä ennenkuin siihen ollaan valmiita. Mennään käyntiä vaikka ensimmäiset 5kk, kunhan se liikkuu oikein, mielekkäästi JA varsinkin kokee olonsa tyytyväiseksi. Koen, että mun tullee tukea hevosen hyvää oloa kehollisesti sekä henkisesti eikä mittään muuta. 

Loppuun vielä video, joka on mun mielestä ehkä aika sekava. Video etenee kronologisessa järestyksessä, mutta tuntuu, ettei siitäkään välity mun ja Anteron suhe. En enään kesällä kuvannut meidän hommia, joten ei ole materiaalia parhaista treenailuista. Noh, jos oikeasti kiinnostaa, mitä me tehtiin kahen vuoden aikana, voi vaikka plärätä mun Instagramia. 

Oli hienot ja opettavaiset kaksi vuotta. Tuntuu, että kirjotin postauksen jotenkin negatiiviseen sävyyn ja luomalla minusta jonkun hirviön. En ollut Anterolle ilkeä tai väkivaltainen. En vaan osannut ymmärtää sitä aina tarpeeksi hyvin ja loppujen lopuksi tuntui, että kaikki koettava Antsan puoliylläpitäjänä on tavallaan koettu. 

Nyt jonkin aikaa vielä varmaan menee ilman omaa heppakaveria, mutta jos tämän hetkinen tauko pidentyy, toivottavasti pääsisin talleilemaan vaikkapa kuvailun merkeissä.