Tervetuloa Akseli Winner!

Tämä komistus on meillä koeajalla! Kuvan on ottanut Helena.

Oon toivonut ja haaveillut pitkään omasta hevosesta. Voisin sanoa, että 2010 vuodesta lähtien, mutta nyt vuoden sisään oon miettinyt asiaa oikeasti vakavasti. Oon ylipäätään miettiny, mitä teen lukion jäläkeen ja mitä haluan elämältä. Tällä hetkellä pyrin siihen, että pääsen joskus muuttamaan maalle, jossa mulla ois muutamia omia hevosia sekä muita maatilan eläimiä. Haluaisin antaa hevosille mahdollisimman hyvät ja luonnonmukaiset tilat sekä kouluttaa hevosia omalla tyylillä. Haluaisin tuoda enemmän ilmi ja julki minun mielestäni hevosystävällistä toimintatapaa sekä ylipäätään rikkoa normeja. En haluais yhtä vilkasta rahanvaihtoa, mitä hevosmaailma yleensä on. Haluaisin antaa mahdollisuuden harrastaa niidenkin, joilla ei siihen ole laittaa useita kymmeniä, ellei satasia kuukaudessa. Hevostelun tulisi olla rentouttavaa ja mieltä tasapainottavaa eikä stressiä siitä, että mistä hankkii rahat niinkin luonnolliseen asiaan kuin eläimen hyvinvoinnin takaamiseen, joka ei ole edes oma. 

Oltiin pyöritelly ajatusta omasta hevosesta viimeisen vuoden ajan äitin ja Helenan kanssa. Rohkenin kuitenkin kysymään epävirallisesti tallipaikasta, josta olin jo pitkään haaveillut. Saatiin meille tarvittavat tiedot, joiden myötä pystyttiin alkaa miettimään vakavammin yhteistä hevosta.

Löysin pian mielenkiintoisen 6v lämppäriruunan ja sovittiin ylihuomiseksi aika, jolloin mentäisiin hevosta kattomaan. Noh, olin siinä käyny Anteron luona jo aamusta ja ajatellu, että kyllä tämä kuukausi vielä jotenkin mennään, kunnes saan puhelun, että hevonen jo myytiin. Aha, kiitti paljon. Ärsytti aivan kamalasti. Oon aina tienny, että hevoskaupat on petollisia, mutta oisin ajatellu, että meille ilmotetaan toisesta ostajasta ja kyseltäs meijän tilannetta. Hevonen oli nimittäin vielä vapaana, kun olin toissapäivänä siitä kysyny. 

Iiro ensimmäistä iltaa. c. Elina Greus

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Kyseltiin tutut ja puolitutut läpi, mutta mistään ei löytyny meille hevosta. Kysyin vielä yhdestä lämppäriruunasta, joka oli tosi kallis tasoisekseen, mutta ei se homma edenny mihinkään. Sain Kaktulta vinkin (onneksi!) kysyä yhdestä Facebook-ryhmästä hevosta. Tein tiiviin esittelyn ja lätkäsin sen tähän kyseiseen ryhmään. Ei menny kauaakaan, kun juteltiin Vilman kanssa Iirosta. Sillon tuntu, että tämä saattaakin edetä johonkin. Yhtäkkiä me oltiikin käyty kattomassa paikkoja tallilta, jonne olin "epävirallisesti" ollut yhteydessä ja oltiin sovittu Vilman kanssa päivä, jollon he tuo Iiron meille. Pystyin aika hyvin olemaan asian kanssa, koska odotin koko ajan hetkeä, milloin homma menee pieleen.

En oikeastaan jännittänyt asiaa enempää enkä osannu ajatella, että meille oikeasti tulisi hevonen. Käytiin ostamassa varusteita ja tarvittavia juttuja Iirolle, mutta silti jotenki tuntu, että ei homma onnistu. Olin edelleen aika tyyni, kun odoteltiin Iiron tuloa ulkona, kunnes vinkan nähessä jostakin syvältä  minusta pursusi vaan itku. Ööömh no joo, minä en oo ihminen, joka itkee kovinkaan herkästi, joten tilanne oli sikäli outo, vaikka osasin sitä jo aavistaa. Yritin siinä sitten kuivailla silmiä ja tervehtiä Vilmaa perheineen. Olin hetkeksi jo keränny jotenkin itteni, kunnes avattiin trailerin etuluukku ja Elskan kyyneleet päättivät lähtä rynnäköllä poskille. En osaa itkeä, varsinkaan mitenkään kauniisti tai hillitysti. Näytän enemmänkin punaselta porsaalta, jonka silimän ympärykset turopaa niin, että hyvä jos punasia silimiä etes ennään erottaa päästä. Trailerista peruutti ulos komeampaakin komeampi Iiro. Sain Iiron narun käsiin ja silittelin kaulaa sekä yritin kattua vieressä seisovaa hevosta sen minkä pystyin. 

Ensimmäisiä hetkiä. Kuvan otti iskä. 

Vietiin Iiro karsinaan odottamaan, kun kirjotettiin sopimus 2kk mittaisesta koeajasta. Nyt tallilla siis odottaa päivittäin tavallaan meidän hevonen, koska me Iirosta nyt huolehittaan. Tämä viikonloppu on menny Iiroon tutustuessa. Tallilla on käyty eilen kaksi kertaa ja tänään aamun lisäksi vielä kerran hoitamassa laumautumisesta tulleita haavoja ja ruokkimassa sekä liikuttamassa Iiroa. Meillä on kyllä menny hyvin. Ollaan maastakäsitelty ja tänään (sunnuntaina) ensimmäistä kertaa maastaratsastettu hyvin seurauksin. Iirosta huomaa, että sitä on käsitelty maasta. Se seuraa tarkasti ihmisen liikkeitä ja peilaa ne hienosti itseensä. 

Kuvat on ottanut Helena (tai äiti) lauantai-iltana.

Iiron kanssa käytetään ruokapalkkaa, joka on tähän mennessä toiminut hyvin. Vilma huolehti Iirolta torstaina kengät pois ja vuolun eli meidän ois nyt tarkotus olla kengättä. Odotetaan, että voidaan suositusten mukaan mitata kavioit oikeaan aikaan töppösiä varten. Iirolle hankittiin myös sidepullit, joihin pitää tehä muutama lisäreikä. 

Tarkoitus on pitää Iiro sen loppuelämän ajan. Aijotaan opetella maastakäsittelyä niin pitkälle kuin rahkeet riittää, kuten myös ratsain. Meillä ei ole mitään tiettyä tavoitetta, mutta ei myöskään mitään syytä, miksi ei voitaisi tulevaisuudessa opetella aina uusia juttuja. Halutaan edetä rauhassa ja hevosta kuunnellen. Iirosta halutaan mahdollisimman toimiva, turvallinen ja luotettava heppakaveri!

Kuvat on tältä päivältä ensimmäiselta maastaratsastukselta, joka oli alussa vaikeaa. Kuvat on ottanut Helena.

Jatketaan kohti alkavaa viikkoa odotuksellisin mielin. Jännä nähdä, miten Iiro käyttäytyy viikon päästä ja miten päästään etenemään. Ruokaa ei uppoa vielä kokonainen satsi, joten annetaan vain sen verran, mitä Iiro syö kupista tai kädestä. Heinä ja mash-juoma kuitenkin maistuu. Talli ja pesupaikka taitaa olla nyt jännittävimmät paikat. Iiro on laumaantunut nyt jo hyvin ja se on usein yllätetty nukkumasta maaten muiden kanssa.

Nyt meillä on kuitenki enemmän kuin mieluinen pihatto/tallipaikka todella hyvällä sijainnilla. Kaikki on siis mahdollista! Ollaan suunniteltu, että huomenna Helena aamulla maastakäsittelee Iiroa eli huomenna Iirolle ei tule varmaan yhtä uutta hommaa kuin tänään. Käyn ite vielä iltapäivällä toistamiseen ruokkimassa Iiroa ja kattomassa sen haavoja yms. Nyt jatkan blogin päivittämistä ajantasalle. Instagramista meidät löytää nykyään nimellä @irtiottokuolaimista, joka on myös äitin keksimä, kuten myös @ryysyistarikkauteen oli.