Kiitos kaikesta Lucifer III

 En koskaan ole ollut mukana hevosen lopetuksessa tai joutunut suuremmin edes käsittelemään koko aihetta. Toki silloin kun kävin vielä harrastetallilla, ehti reilu viiden vuoden aikana yksi jos toinenkin hevonen lähteä lopetettavaksi. Se kuitenkaan ei ollut muuta kuin hetkellisesti pysäyttävää. Seuraavan kerran tallille mentäessä, se kyseinen hevonen ei vain enää ollut siellä.

Luspen lopetus on ollut tiedossa jo yli puoli vuotta tai voisi sanoa myös, että vajaa vuoden. En halua tarkemmin kertoa, että miksi tai miten Luspe lopetettiin, sillä en koe sen olevan olennaista. Postauksen tarkoitus on muistella tätä maailman moninta ponia ja kertoa, mitä kaikkia kommelluksia sen kanssa on tapahtunut.

Luspen kanssa viime lauantaina. Kuvan otti Riina.

Palataan ihan ensiksi vuoteen 2013. Olin aloittanut ratsastuksen islanninhevosilla vaellustallilla jo vuonna 2010. Ne hevoset olivat todella, siis todella, rauhallisia eikä niiden kanssa koskaan sattunut mitään. Olin samana vuonna (eli 2010) tutustunut Sofiaan. Meidän paikkakunnalla aloitti upouusi pihattotalli ensin pienimuotoisen toiminnan (myöhemmin kasvoi luonnollisesti isommaksi). Sofia oli käynyt tutustumassa talliin ja kerran Sofian huoneessa saatiin loisto idea, että lähtisin sinä iltana sen mukaan tallille, koska Sofia oli menossa liikuttamaan Luspea. Sain tallinomistajalta luvan liikuttaa Rontti nimistä russponia. En ollut koskaan ratsastanut täysin itsenäisesti tai edes laittanut hevosta valmiiksi ihan itsekseen. Siinä me sitten Sofian ja ponien kanssa värkättiin satulavöitä yms. Ratsastuksesta en muista paljoa mitään muuta kuin sen, että yritin hypätä Rontilla ristikon. Therve. Ei onnistunu, koska Rontti vaan pysähty ristikon eteen.

Sovin tallinomistajan kanssa, että alkaisin käymään sillä kyseisellä tallilla. Olin tällöin siis vielä 9v. Mulla on hatara muistikuva, että olisin käynyt tiistaisin tyyliin klo 17-19 muutaman kerran. Kerran esim. putsasin tallinomistajalle hevosensa varusteita varmaan jotakin valmennusta varten, joka olisi ollut seuraavana päivänä. En ollut koskaan putsannut varusteita. Kaatoin omasta mielestä liikaa öljyä rätille, joten tiputin rätin vesisankkoon eikä se yhtään kyllä auttanut öljyisen rätin tilannetta. Parastahan oli se, että öljyä ei todellakaan ollut liikaa ja hetkeä myöhemmin tallinomistaja kaatoi suoraan pullosta öljyä satulalle. Palkkioksi tästä mun suuren suuresta avusta sain ratsastaa itsenäisesti Luspella joku päivä muistaakseni 30min tai vartin. Ehkä se oli kuitekin se 30min.

Luspella oli satulassa vaaleanpunaiset jalustinhihnat, jotka oli aivan älyttömän tiukat ja vaikeat saada säädettyä. Ratsastin Luspella tuolloin ensimmäistä kertaa ja muistan, että menin sillä varmaan 10min. Tallilla oli mua pari vuotta vanhempi se legendaarinen "iso tyttö" (tiiätte kyllä mitä tarkotan, se tallin iso, vanha ja mahtava tallityttö). Luspe ei tainnut lähteä portilta mihinkään ja kun yritin ratsastaa suoraan pitkää sivua, se melko vikkelään teki u-käännöksen. Silloin tämä tallityttö antoi ohjeeksi kääntää Luspen napakasti takaisin samaan suuntaan. En saanut pyöräyttää ympyrää, vaan jos se kääntyi vasemmalle, täytyi mun kääntää se suoraan takasi oikealle. Lopulta hommasta ei tullu mitään ja ratsastus jäi lyhyeen.

Tämä kuva on jo myöhemmin kesältä 2013 ja eri satulan kanssa, mutta tuossa nuo ihan hirveät jalustinhihnat.

Kevään mittaan talleilut ja Luspella meno jatkuivat. Tipuin Luspelta ekan kerran silloin, kun kenttä oli jo vähän sulana. Menin sillä ilman satulaa kentällä. Luspen ohjien toinen pää ei ollut metallisoljella kiinni, vaan se oli kiinni vain "nahallisesti". Vaikea selittää. Käänsin Luspea ja ohja lähti kuolaimesta irti. En muista, että tipuinko jo (jaloilleen muistaakseni) tässä vaiheessa vai oliko se joku erillinen tilanne. Kuitenkin mun piti tulla selästä alas, jotta sain ohjan kunnolla kiinni.

Mää kyllä en hirveämmin nauttinut Luspella ratsastamisesta, koska Luspe oli tosi arvaamaton. Se ei ollut oikeastaan miltään kantilta kovin rauhallinen ja sen ravikin oli sellasta tikitystä, että ei kehannut ravata hirveän pitkiä aikoja varsinkaan, kun keväällä Luspelta lähti satula.

Muistan yhenkin tunnin alku kesästä, kun menin Luspella ilman satulaa. En muista pitikö meidän tehdä väistöjä vai peruuttaa, mutta muistan, kun en oikeasti olisi uskaltanut pyytää Luspea tekemään, koska tuntui, että se hyppäisi pystyyn tms. Samalla tunnilla tipuin useasti, kun tallinomistaja maastakäsin hoputti laukalle, jolloin Luspe veti älyttömän kiitoravin (siltä se ainakin tuntui) kautta laukalle. Ehkä 1 ja puoli askelta pysyin kyydissä, nekin varmaan jo sekunnin etäisyydellä tippumisesta.

Kuvassa Luspe talvella 2013, kun Sofia ratsasti sillä.

Toukokuun lopulla vuokrattiin Sofian kanssa Luspea viikonlopun verran. Meillä oli tyyliin 5h varattu liikutuksen yhteensä, joten perjantaina mentiin naapurin maneesiin irtojuoksuttaan ja -hypyttään. Ei tietenkään mitattu kavaletin ja pystyn välejä, mutta hyvin Luspe niihin mahtui. Tallin kentän pohjaa uusittiin juuri tuona viikonloppuna, joten kentällä ei voinut mennä. Käytiin molemmat ratsastamassa ainakin kerran maneesilla viikonlopun aikana. Viereisen tallin ns. "yhteistyöyrittäjä" (siis oli yhteistyössä sen vieressä olevan maneesitallin kanssa, ei "meidän" tallin kanssa) oli puhunut jotakin siitä, että kaikkea ne nuokin saavat tuon ponin kanssa tehdä. Toki jos kymmenen vuotiaat tytöt päättää olemattomilla taidoilla vähän vuokrailla maneesia ja tehdä kaikkea, mitä on nähty YouTubessa, voi jotku ajatella juuri noin.

Maneesissakin mua pelotti enkä aluksi halunnut, että Sofia päästäisi Luspesta irti, kun ratsastin sillä. Lopuksi varmaan jollakin pyhällä voimalla hyppäsin ilman satulaa Luspella sellaisia ison sokeripalan (se kavalettijuttu) korkuisia esteitä. Ratsastettiinhan me myös Sofian kanssa Luspella tandemilla. Talutettiin Luspe läheiselle metsätielle, jonka jälkeen Sofian oli hypättävä kyytiin. Tälle seuraavalle jutulle on naurettu paljon, nimittäin siinä rytäkässä tipahettiin molemmat ja koska säikähdin, että Luspe karkaa, otin sitä takajalasta kiinni. No arvatkaa mitä? Se potkas mua olkapäähän tai johonkin siihen lähettyville. Ihan niin kuin saaliseläintä voi ottaa takajalasta kiinni, jotta se ei karkaisi. Enemmän se taisi kuitenkin olla mulle refleksi tehdä jotakin Luspen karkaamisen estämiseksi. Sofialla oli onneksi ote Luspen ohjista. Kyllä me myös onnistuneesti ravattiinki muistaakseni.

Kuva on vuokrausviikonlopulta, kun Sofia säätää jotakin päitsien ja narun kanssa. Tuolloin Sofia ratsasti tallinomistajan pihalla päitsillä, kun tallinomistaja oli kisoissa. Takana näkyy myös maneesi, josta kerroin.

Luspen kanssa on lukemattomia muistoja. Haluan vielä ensimmäiseltä yhteiseltä kesältä kertoa meidän ensimmäisestä uittoreissusta, johon yllättäen taas liittyy Sofia. Tallilta parin kilometrin päässä sijaitsi ranta, joka soveltui uittopaikaksi hevosille. Sofia ratsasti Valtilla ja minä Luspella, tietenkin mentiin molemmat ilman satulaa. Tallinomistaja lähti pyörällä matkaan, mutta alkumatkan se pyöräili teitä pitkin ja me mentiin metsätiellä Luspella ja Valtilla. Tallinomistaja antoi ohjeeksi ravata, jotta oltaisiin tapaamispaikalla suunnilleen yhtä aikaa. Ongelma oli vaan siinä, että mua pelotti ravata. Mainittakoon se myös, että Luspellahan oli tosiaan pystäri, josta oli erittäin vaikea pitää kiinni. Kyllä me lopulta ravattiinkin. 

Luspen kanssa kahlailu/uiminen meni hyvin, kunnes Valtti vettä kauhoessaan ilmeisesti kauhoi vahingossa jalkaansa ohjat, jota se säikähti. Valtti teki vedessä äkkikäännöksen ja Sofia humpsahti makosasti veteen. Valtti otti hatkat ja tottakai Luspe myös. Pysyin selässä rantaan asti, joka oli täynnä isoja kiviä, joille tipuin. Luspe ja Valtti lähti todella jyrkkää mäkeä ylös suuntana talli. Tallinomistaja huusi meidät äkkiä näyttämään pahimmat haaverit ennen kuin lähti pyörällä heppojen perään, jotka onneksi isosta tiestä huolimatta pääsi ehjin nahoin tallille. Säilyttiin Sofian kanssa naarmuilla ja mustelmilla, vaikka Valtti ilmeisesti vahingossa vedessä oli kavioillaan tippuneeseen Sofiaan osunut. 

Me Sofian kanssa lähdettiin myös oitis tallia kohden ja mietittiin, että hepat on tyyliin jääny rekkojen alle. Oltiin päästy jo tämän vähän isomman tien yli, kunnes tallinomistaja tuli meitä Valtin kanssa vastaan ja nappasi Sofian taakse istumaan. Minä puolestaan taisin pyöräillä tai kävellä tallille.

"Hetki ennen tuhoa" -kuva. Tässä oltiin saatu ilmeisesti juuri harjattua Luspe ja takana oleva Valtti uittoreissua varten.

kesällä 2013 Sofian ottama kuva

Luspen kanssa tunnilla kesällä 2013. Tämänkin kuvan on ottanut Sofia.

Samainen tunti kuin ylemmässä.

Luspen kanssa kyllä oppi ensimmäisenä vuonna ihan hurjasti. Loppu vuonna pystyin laukata sillä ilman satulaa ja hypätä pieniä esteitä ilman, että olin oitis maistelemassa hiekkaa. Me maastoiltiin ja käytiin tunneilla. Meidän lähellä oli ravirata, jossa viiden vuoden aikana tuli aika monella eri hevosella/ponilla päästeltyä niin kärryiltä kuin ratsainkin, mutta arvatkaa kuka oli ensimmäinen ratsu raviradalla? -No Luspe tietenkin.

Sofia (yllättäen) ja tallinomistaja ajoivat Rontilla samalla kun minä ratsastin Luspella, jolla jo onneksi oli satula. Mentiin pimeällä otsalamppujen kanssa raviradalle, jossa muistan Luspen välillä yhtäkkiä väistelleen vesilätäköitä. Muistan, kuinka siistiä oli laukata menemään ja kuinka hyvältä tuntui, kun tallinomistaja kertoi mun kehittyneen hurjasti keväästä, jolloin alotin. Lopulta viimeisellä kierroksella Luspe jäi hyppimään pystyyn, koska ei varmaan enää jaksanut juosta. 

Tämä kuva on muistaakseni juuri siltä kerralta, kun oltiin menossa raviskalle.

Vuoden 2014 alussa oltiin tallilla Sofian sekä Riinan kanssa ja mukana taisi olla myös yksi kolmaskin sen aikainen tallikaveri. Tuolla kerralla minä ratsastin Valtilla ilman satulaa ja Sofia meni Luspella. Yhtäkkiä ratsastuksen jälkeen tallinomistaja kertoi, että Luspe lähtee takaisin omistajalleen. Riina ja tämä kolmas tallikaveri taisi lähteä mukaan viemään Luspea toiselle paikkakunnalle sen omistajan luo. 

Luspe oli tullut Ruotsista Suomeen 2009. Luspen taustoista ei oikeastaan hirveämmin tiedetä mitään. Fun fact: Luspea kutsuttiin vuonna 2013 myös Lusikaksi. Luspe oli ollut jo ennen minun selästä nakkelua aika "vikrui". Se ilmeisesti oli joskus vetänyt kärryjen kanssa jotku sessiot ja rikkonut/kolhinut autojakin.

Luspen lähdön takia itkin paljon. Aloin kuitenkin ratsastamaan muilla hevosilla, joista ei nyt sen enempää. Riinaan Luspe kuitenkin teki lähtemättömän jäljen. Riina oli myös jo aijemmin touhunnut Luspen kanssa ja oltiin käyty yhdessä tallilla, mutta alettiin kunnolla vasta kaveraamaan ja talleilemaan yhdessä vuonna 2014. Riinalla oli vuonna 2014 ehkä puolisen vuotta ylläpidossa eräs russponitamma, kunnes Riina päätti ostaa Luspen. 2014 elokuussa Riina osti Luspen ja toi sen takaisin tutulle tallille. Meidän "yhteiselo" Luspen kanssa sai siis jatkua. Olin paljon Riinan ja Luspen kanssa tallilla esim. kuvaamassa. Harvemmin itse tein Luspen kanssa mitään, koska en hirveämin välittänyt niistä sen tikittävistä askeleista. Muutaman kerran kuitenkin ratsastin Luspella ennen kuin kasvoin sille liian pitkäksi. Vuoden 2015 alussa Riina ja Luspe vaihtoi tallia, mutta silti jatkoin mukana kulkemista kuvaillen, koska meidän toinenkin tallikaveri hankki itselleen hevosen ja vei sen samalle tallille kuin Riina Luspen.

Luspe suoritti (varsinkin Riinan kanssa) tunneilla aina samoja tehtäviä kuin isot hevoset. Luspe oli tosi taitava kouluratsastuksessa pieneksi poniksi ja hyppäsi se myös metriä, kuten kuvasta näkee. Ei Riina kuitenkaan jatkuvasti hypyttänyt Luspella isoja esteitä eli taisi ne maksimi korkeudet yleensä pysyä 80cm. Luspea kuitenkin hoidettiin asianmukaisesti ja se ontui Riinalla ollessaan vain kerran hokinreijän takia, mikä oli tullut ruununrajaan. 

Riina ja Luspe uudella tallilla keväällä 2015.

Mun, Riinan ja Luspen tiet erkanivat loppu vuodesta 2015 (tai alku vuodesta 2016), kun tämä meidän yhteinen kaveri vaihtoi hevosensa tallipaikan eri tallille. En käynyt Riinan mukana enää tallilla ja Riinakin lähti opiskelemaan hevosopistoon. 2017 keväällä Riina veikin Luspen Ruotsiin ja osti Sherikanin. Samana keväänä Riina toi Sherikanin takaisin tutulle tallille, jossa kävin edelleen ja josta kaikki alkoi vuonna 2013. Kesällä Riinan pihaan kuitenkin valmistui pihatto, johon Sherikan muutti ja jonne Riina osti Antsan Sherille kaveriksi. Mun oli tarkotus aluksi siirtyä Riinalle vuokraamaan Sherikania, mutta en halunnut lopettaa Kaapon vuokraamista. Sainkin hankittua Sherille vuokraajan yhdestä mun sen aikaisesta kaverista, jonka mukana kävin pari kertaa syksyllä 2017 Antsan ja Sherin luona kuvailemassa.

Lopullisesti lopetin tällä tutulla tallilla keväällä 2018. Kesäkuussa 2018 aloitinkin Antsan vuokraamisen. Lokakuussa 2018 koitti jännittävä päivä, kun Riina lähti hakemaan Luspen Ruotsista asumaan Sherikanin ja Antsan kanssa. En tiedä kuinka hyvä muisti hevosella on, mutta Luspe haisteli ja tutki mua tullessaan paljon pidempään kuin mun kaveria, joka oli Luspelle ihan tuntematon. Luspe varmaan ajatteli, että eikö se ikinä pääse tuosta kakarasta (minusta) eroon. No eipä päässyt, tai no hetkeksi pääsikin. Luspen viimeiset vuodet se vietti Riinalla asuen Antsan ja Sherikanin kanssa. Me maastoiltiin kaikilla kolmella yhtä aikaa, koska Luspesta ei vauhti loppunut. Se oli ihan seko. Se veti ihan älytöntä kyytiä niillä sen tappijaloilla, kuten aina ennenkin. Antsa laukkasi Luspen kanssa ihan reipasta laukkaa ja jos yritteli muka lähteä ohi, Luspe paino tuhatta ja sataa lujempaa. Kuitenkin pidättelin aina Antsaa sen verran, ettei Lupse joutuisi ihan henki hieverissä juoksemaan.

Luspella ratsastaminen ei ollut ilmeisesti kovin miellyttävää, joten tottakai me Riinan kanssa keskellä mun kouluviikkoa lähdettiin vetäseen yli 400 kilometrin reissu hakemaan Luspelle kärryjä. Et sitte Riina yhtään lähempää löytäny mieluisia kärryjä. XD Toki Mymmenkin hakuun meni yli 1000 km ja 18 h, että kai tämä on joku Riinan vinkki siitä, että se tykkää istua mun kanssa autossa. Kyllä me kuiteki isompien heppojen kärryt saatiin haettua jopa vajaan 200 km reissulla.

Riinan, Luspen ja Antsan kanssa maastossa syksyllä 2019.

Luspe toimi kärryjen kanssa hyvin. Ylipäätään elämä Luspen kanssa Riinalla oli parasta aikaa Luspen kanssa, koska Luspe oli niin tyytyväinen ja vanhaan Luspeen verrattuna niin seesteinen. Ajoin välillä itekkin Luspella (samalla kun Riina meni Sherillä ja Antsa oli käsihevosena) ja se oli kyllä paljon kivempaa kuin hiekkaan lentely jatkuvalla syötöllä. Kyllä mää myös ohjasajoin, juoksutin, maastaratsastin ja -käsittelin Luspea sekä käytiin myös maastakäsin kävelyillä. Harrastettiin me myös parin kymmenen kilometrin maastolenkkejä niin, että Luspe oli meillä käsiponina. Ja ai nii käytiin me myös pulkka-ajamassa Luspella joskus.

Kuvan on ottanut Riina keväältä 2020.

Elämäni mielenkiintoisin matikantunti johtuu yllätys yllätys Luspesta. Istuttiin etupenkissä puhelimet käsissä kaverin kanssa ysiluokan keväällä 2019. Naurettiin meidän paikkakunnan Facebook ryhmässä olleelle julkaisulle, jossa ilmotettiin karanneesta hevosesta. Voitte jo varmaan kuvitella mihin suuntaan tämä juttu on menossa. Taidettiin jopa laittaa mun, Riinan ja tämän kyseisen kaverin yhteiseen Whatsapp-ryhmään, että joo haha Luspe varmaan karannut, koska se oli harrastanut sitä omalla kotipihalla. 

Yhtäkkiä mun vanha ratsastuksenopettaja aka jo useasti aijemmin mainittu tallinomistaja laitto viestiä, että onko Luspe karannut. Pienen paniikin kanssa mentiin uudestaan fb:ssä olleeseen julkaisuun ja siellähän kuvassa Luspe seisoi toisella puolella koko kylää. Siinä sitte yritettiin äkkiä sepostaa opettajalle jotakin: "meidän kaveri, poni, facebook, karannut, soittaa, mopolla, Rinalle, hakia". Opettaja kuitenkin ymmärsi heti ja oli, että: "no menkää menkää!!". 

Yritettiin soittaa Riinalle, joka nukkui (yllättävää). Oltiin, että mitä ihmettä me tehdään. Lähdettiin sitten äkkiä laittamaan mopokamppeita päälle, ja siinä yhteydessä Riina jo paniikissa soitti meille takas. Voin sanoa, että en koskaan ole ajanut mun mankilla yhtä kaoottisesti kuin tuona päivänä. Ajettiin niin nopeasti kuin vain kerettiin Riinalle. Melkosta kyytiä paukutettiin menemään todella jyrkkää ja moukkuista alamäkeä ja täysiä amiksen ohi, josta ei saisi edes ajaa. Onneksi mankissa ei ole rajotinta  (tai ikinä se ei ole rajottimelle asti menny, vaikka välillä menty melekosta kyytiä), joten pääsin menemään niin lujaa kuin koulun viereisestä mäestä vauhtia sai. Riinalla lyötiin äkkiä traikku perään sekä napattiin mukaan päitset ja herkkuja. Ilmotin tietenkin facessa olleeseen julkaisuun, että ollaan tulossa.

Julkaisusta poliisit oli napannut mun yhteistiedot ja soittikin mulle kyselläkseen kauanko menee yms. Lopulta Luspe oltiin saatu jo kiinni, kun päästiin toiselle puolelle kylää lyhintä reittiä ehkä 5km verran. Luspe kylläkin oli menny paljon monimutkaisemmat reitit kylälle. Avattiin autonovet ja Luspe hirnui meille. Ei tarvinnut paljoa vängätä lastauksen kanssa, kuten ei kyllä yleensä muutenkaan. Luspe pääsi paikallislehteen kuvan kera, missä se ravaili keskellä kylää. Tukkirekkakin oli pysähtynyt Luspen vuoksi ja vaikka kuka ihminen saanut päivän ihmetykset. Luspe ei edes koskaan ollut maastoillut siellä päin, joten se oli varmaan eksynyt. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Luspe väritti Riinan laumaa hurjasti. Siiri (Ponivalo) varmasti tulee aina muistamaan sen, kun yritin ratsastaa Antsalla kentällä samalla, kun Luspe ja Sheri veti ihan omia settejään meidän tiellä. Voin laittaa tähän alle kuvia siltä kerralta.

Mahtavaa pohkeen käyttöä, hyvä Elina!

Vielä kerran meillä Luspen kanssa erkani tiet, kun Iiro tuli ja lähdin pois Riinalta eikä me oltu Riinan kanssa tekemisissä kuukausiin, kunnes Riina kysyi, että vieläkö haluan mukaan Luspen lopetuksen. Tottakai halusin.

Viimeinen touhuilu päivä Luspen kanssa oli oikeastaan täydellinen. Käytiin lauantaina Riinan ja Luspen kanssa kävelyllä. Otin Riinasta sekä Luspesta viimeiset kuvat ja videot. Luspe ei malttanut odottaa, että lähdetään kävelylle, joten se käveli auki olevasta portista kohti pihaa, vaikka oli itse vielä kiinni. Rämmittiin metsässä ja käveltiin tuttuja teitä pitkin. Luspe lähti innoissaan kävelylle ja tuli innoissaan kotiin kuin se olisi tiennyt, että se on viimeinen kävely. 

Luspen pravuuri lauantailta.

Sama temppu marraskuussa 2019. c. Siiri Salmi/Ponivalo

Eilen, sunnuntaina, kyyneleet tuli heti silmiin, kun ymmärsin, että haen nyt oikeasti viimeisen kerran Luspen pihattoon ja se ei enää koskaan palaa tähän pihaan. Luspen lopetus meni hyvin. Pelotti, että jos itselle tuleekin sellainen ei ei ei vielä, mutta Luspen rauhallinen olemus kertoi, että se oli oikea päätös. Lopetuksen jälkeen mua itseäni ei enää ole itkettäny. Yksi ja todella suuri osa mun elämästä on saatu päätökseen. Tuntuu tavallaan uudelta aloitukselta. En olisi koskaan vuonna 2013 osannut ajatella, että haetaan Luspea joskus toiselta puolelta kylää tai että olen mukana sen viimeisissä hetkissä maan päällä. Nyt Luspe on aina meidän muistoissa ja varmasti tarvittessa saadaan siltä apua, varsinkin Riina. Riinalla ja Luspella oli niin oma juttunsa. Ennen se tuntui viha-rakkaussuhteelta, mutta lopulta se oli pelkkä rakkaussuhde. Kaikista eniten Luspe varmasti opetti Riinaa. Riinan instagramissa on nähtävillä video, jonka tein Riinalle. Laulu sopii Riinalle ja Luspelle hyvin. Ymmärrätte varmasti itsekin videon "tarinan".

Luspe oli väärinymmärretty poni. Luspe oli juuri se poni, joka "vittuili". Luspe oli juuri se poni, jolle piti "näyttää taivaanmerkit". Niin monta lasta Luspe on joutunut väkisin kantamaan vaan, koska se oli pieni poni. Lopulta kävi selväksi, ettei Luspesta oikeasti ole lastenponiksi. Tarinan mukaan joskus liinatunnilla joku lapsi oli roikkunut jalustimesta samalla, kun Luspe laukkasi ja pukitteli. Onneksi Luspe pääsi Riinan omistukseen ja tekemään asioita, joista se tykkäsi; olemaan yhden ihmisen poni ja touhuamaan monipuolisesti.

Tuntuu, että Luspen tehtävä oli olla opettaja meille ihmisille, varsinkin Riinalle. Niin monet asiat Riinan ja Luspen välillä oli muuttunut, kun vertasin lauantaita ja menneitä aikoja. Nyt se mitä Luspesta on jälejllä, on kaikki ne kuvat, videot, muistot ja lauantaina leikatut jouhet.  Kiitos Lucifer III, joskus myös itse Saatanaksi kutsuttu poni ja anteeksi ne kaikki hetket, kun oot kokenut niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa. Onneksi sait viettää viimeiset vuodet ja hetket omassa laumassa painien sekä riehuen Sherin, Mymmen ja Antsan kanssa.