uusi vuosi, uusi projekti

 Ollaan pyritty alottaan Iiron kanssa alusta. Oon miettiny pääni puhki, että kuinka pieniin osiin on mahdollista meidän tavoitteet murtaa. Miksi ne tavotteet pitäisi murtaa pieniin osiin? -Siksi, koska Iiron kanssa ei toimi se, että otetaan ja aletaan vaan tekemään. Se jumii ja koko homma tuntuu todella väärältä. Siksi me ollaankin koko ajan ajauduttu vaan vaatimattomampaan ja vaatimattomampaan arkeen, koska mikään muu kuin yhdessä olo ei tunnu hyvältä. Mutta jos asioita aletaan ihan alusta lähtien harjoittelemaan uudelleen, on lopputulos toivottavasti parempi. Millaisen lopputuloksen haluaisin? -Haluaisin hevosen, joka ottaa uudet jutut avosylin vastaan. Hevosen, jonka kanssa voi ottaa ja lähteä tekemään melkein mitä vaan, koska se tykkää ja uskaltaa touhuta. Iiron kanssa ei kuitenkaan nyt ole ollut näin. Sen takia me nyt aloitetaan niin perusasioista kuin suinkin vain osataan. Ensimmäistä kertaa mun taidot ja oppiminen joutuu todenteolla koetukselle. En ikinä ole ollut näin suuressa vastuuroolissa, jossa pitäisi periaatteessa kouluttaa hevonen alusta lähtien, vaikka onhan Iiro jo koulutettu. Noh kuitenkin, tästä lisää syvemmällä tekstissä. 

Tarkoitus on, että Iiro oppii paljon huomaamattaan, varsinkin nyt alussa, jotta se ei vedä liinoja kiinni. Vaatiminen ei auta Iiron kanssa, sillä se vain lukittautuu. Tuntuu vähän pelottavalta käyttää sanaa kouluttaminen (koska olenhan vasta 17-vuotias), mutta voisin kutsua tätä meidän projektia uudelleenkouluttamiseksi. Ollaan Iiron mamien (minä, Helena ja äiti) kanssa pyritty pyykimään Iiron "opitut" asiat pois muistista ja käyttäytyä kuin kaikki asiat olisivat sille uusia. On nimittäin vaikea palata lähtöruutuun ja "uudelleenkouluttaa", jos päässä on ajatus, että "kyllähän Iiro tämän osaa". Silloin alettaisiin vaatimaan liikaa ja hypittäisiin tärkeiden ruutujen yli kohti maalia, jolloin Iiro jumisi.

Kuvan on ottanut äiti 25.12.2020

Tiistaina oli enismmäinen päivä, jolloin alettiin toimia uudella tyylillä. Tämän viikon aikana oon huomannu sen, että Iiroon vaikuttaa todella pienet asiat. Jo pelkkä ratsastuskypärä saa sen muuttamaan käytöstään passiivisemmaksi, joten ei ihme, jos ratsastus ei ole tuntunut meidän vahvuudelta. Meidän vahvuus on ollut vain se yhdessä oleminen, koska silloin me emme vaadi tai oleta Iirolta mitään. En varmasti ole ainoa, joka ei uskalla vaatia tai odottaa hevoselta hyvää suhdetta, jotta ei pettyisi mahdollisesti etäiseen todellisuuteen. Pakko kuitenkin sanoa, että ihan hyvää Iiro taitaa meistä ajatella, ainakin sen käytöksen perusteella siitä saa sellaisen kuvan. 

Yhteyden löytäminen on mulle sellanen asia, etten ajattele siitä samalla tavalla kuin koulutuksellisista asioista. En siis ajattele (=en odota), että Iiro tulee ja käyttäytyy meille samalla tavalla kuin se käyttäytyi Vilmalle, entiselle omistajalle. Mutta siinä vaiheessa, kun me lähdetään tekemään jotakin, esimerkiksi ratsastamaan, ajattelin ennen: "no tämähän on Iirolle tuttu juttu ja tämähän onnistuu, kun aletaan vain tekemään. Onhan sillä Vilmallakin ratsastettu!". Kuinka tyhmä ihminen voi olla? Miksi koulutuksellisten asioiden kanssa ei voisi näinkin herkän hevosen kuin Iiron kohdalla, olla sama tilanne kuin henkisen yhteyden puolella. Noh, nyt oon ymmärtänyt tämän ja nyt voidaan alkaa toimimaan paremmin, jotta voidaan joskus yhdessä Iiron ja mamien kanssa harrastaa erilaisia juttuja. Hevonen kuitenkin on liikkuva eläin, joten aktivointipallon pyörittely ei ole sille tarpeeksi. Jos liiallinen liikunta voi olla terveysriski, on sitä myös liian vähäinenkin liikunta. Harrastamisen halun, liikunnan tarpeen ja muiden juttujen takia ollaankin alettu siedättämään Iiroa erinäisiin asioihin. Ollaan esimerkiksi alettu harjoittelemaan sitä, että Iiro malttaa pysyä paikallaan karsinassa sen aikaa, kun siltä esimerkiksi otetaan loimi pois. Jos meillä on tekemistä jo karsinassa olemisen kanssa, ei tallin ulkopuolellakaan voi kovin hyvin mennä, kuten ei ole mennytkään.

Kuvan on ottanut äiti 25.12.2020.

Kaiken A ja O tällä hetkellä on tauot. Ollaan pyritty tauottamaan tekemistä paljon, jotta Iiro ei turhaudu liian pitkiin harjoituksiin ja jotta se yhdistäisi riisumisen (loimi, bootsit yms) paikallaan olemiseen. Taukojen aikana Iiro saa pyöriä karsinassa tai ylipäätään tallissa, jos ollaan siellä keskenään sekä välillä myös virikkeellistää itseään meidän ostamilla ja tekemillä virikkeillä. Iiro on kehittynyt ihan hurjasti virikkeiden kanssa. Virikkeen saadessaan Iiro alkaa heti tuumasta toimeen. Se keksii ja kehittelee koko ajan nopeammin ja nopeammin erilaisia tyylejä ratkaista pieniä aktivointipulmia. Tällä hetkellä meidän arkeen kuuluu herkkulieka, ikkunakaltereiden takana olevat porkkanat, roikkuva omppulikitti, koirille tarkoitettu reikäinen aktivointipallo, kahdesta pahvilaatikosta tehdyt virikkeet ja kanamunakenno. Viime viikolla meillä oli vain herkkulieka ja kaltereiden takana olevat porkkanat eli nopeaa kehitystä virikkeiden määrässä ja Iiron viriketaidoissa!

Tämä asioiden pilkkominen pieniin osiin on todella kuluttavaa ja haastavaa myös itselle. On niin paljon muistettavaa ja tämä vaatii todella paljon keskittymistä. Keskittyminen tuppaa herppaantumaan heti, kun tallissa tapahtuu jotakin muuta ja varsinkin jos Iiron kanssa toimii ihan yksin, kun pitää muistaa niin monta juttua. Tämä on vaikeaa, mutta tästä selvitään. Positiivisia vaikutuksia kuitenkin huomaa jo nyt. Iiro on todella sosiaalinen ja todella yhteistyöhaluinen. Toki sellainen Iiro on ollut kaikki nämä kuukaudet enemmän tai vähemmän, mutta nyt ihan uudella tavalla ja buustilla. Tässä yksikin aamu näytti, että se ravaa luokse, kun oli niin nopeaa ja hypyttävää käyntiä. 

Iiron ja luukullisen pahvilaatikon ensi kohtaaminen 25.12.2020.

Olen kehitellyt kolme eri tavoitetta, jotta meillä ois vaihtuvuutta harjotuksissa, jotka oikeastaan sijouttuvat vielä ainoastaan talliin. Tavoitteet ovat: selässä istuminen, tallipihalla toimiminen ilman ylimääräistä jännittymistä ja kävelyllä käyminen. Jos näihin joskus päästään, tavoitteet luonnollisesti kehittyvät. Selässä istumisesta kehitytään kävelemiseen, ravaamiseen ja joskus jopa laukkaamiseen. Tällä hetkellä kuitenkin haaveilen eniten maastoilusta!

Selässä istumista eli ratsastamista harjoitellaan aluksi siedättämällä varusteisiin, sillä jo kuten aijemmin mainitsin, ratsastuskypäräkin passivoitti Iiroa. Harjotellaan suitsimista, mikä on jo tuttua puuhaa sekä myös ohjasapuja ja painoa selässä nojailemalla selkään. Tehdään aluksi lyhyitä hommia ratsastamista ajatellen. Keskiviikkona Iiro haisteli kypärää ja nojailin Iiroon kypärä päässä. Vaikeusastetta lisätään vasta, kun aijempi asia on ok, kuten esimerkiksi kypärä. Kypärään siedättäminen tarkoittaa esimerkiksi  kypärän kanssa kavioiden putsaamista ja ylipäätään asioita, jotka on Iirolle tuttuja ja turvallisia. On niin monia asioita, joita voi ja pitää harjoitella ennen varsinaista ratsastamista, ettei tässä ehdi kyllä tylsää tulemaan. 

25.12.2020

Nyt kuitenkin ollaan eniten harjoiteltu tallipihalla toimimista/yleistä toimimista. Harjoitukset ovat alkaneet jo karsinasta, kuten aijemmin jo vähän vihjailin: Iirolla on ollut tapana pyöriä  karsinassa, kun sitä yrittää hoitaa. Tuntuu jo vähän hassulta kirjoittaa noista ongelmista, koska ei niitä nyt ole enää ollut. Ollaan siis harjoiteltu paikallaan pysymistä hoitotoimenpiteiden aikana. Iiron täytyy aina ensin hyväksyä asiat. Hyväksyminen tapahtuu niin, että Iiro nuuhkii esim. loimea tai bootseja. Kun Iiro on saanut nuuhkittua, voidaan ne pukea sille päälle.

Harjoituksien pitäminen lyhyinä on toiminut hyvin. Iiro ottaa taukojen aikana nopeasti uudestaan kontaktia, mikä on hyvä asia. Taukoja pidetään senkin takia, että nähdään, mitä Iiro ajattelee eli asiat on oletettavasti ihan ok, jos se on nopeasti valmis jatkamaan harjoituksia. Jotta Iiro ei turhaan seisoskelisi karsinassa, annetaan sille välillä tauon ajaksi jonkin virike, jotta sille tulisi väkisin hetki aikaa ihan itsekseen.

Kuvan on ottanut äiti 25.12.2020.

Positiivista on se, että Iiro ei ole kertaakaan juminut tämän meidän uuden projektin aikana. Aluksi  Iiron meille tullessa, meillä oli ongelmia siinä, että Iiro jumi karsinasta ja tallista lähtemistä. Jumittaminen kuitenkin siirtyi myöhemmin ulos, jolloin sisälle meneminen on ollut haastavaa. Iiro on nyt muutenkin pysynyt intensiivisesti hommissa mukana. Jossakin vaiheessa Iiro vieraksui käytävällä oloa, mutta nyt ollaan enemmän hoidettu juttuja käytävällä kuin karsinassa. Iiro on itse hakeutunut käytävälle juuri oikeaan kohtaan meitä vastaan, vaikka se olisi ensin valinnut karsinan, jossa loimi olisi otettu pois. Tällöin ollaan siis jääty käytävälle eikä siinä ole tuntunut olevan ongelmaa.

Tänään, perjantaina, käytiin mutka hallin puolella, jossa Iirolla oli pahvilaatikosta tehty virike odottamassa. Iiro jännittyi hallissa, mutta alkoi hommiin virikkeen kanssa ja jännitys laantui. Virikkeen jälkeen palattiin takaisin tallin puolelle. Jännittyessään Iiro suuntasi heti hallin oville tavallaan kuin tarkistamaan tilanteen ulkona. Nyt ovet oli kiinni, joten Iiro tarttui virikkeen pariin. Yleensä ollaan menty Iiron halusta ulos, jonne se on sitten jumittanut. 

Kuvan on ottanut äiti 25.12.2020.

Tässäpä oli nyt tällainen tilannekatsaus. Mulla on vahva usko siihen, että vuoden päästä ollaan jo kirkkaammassa tilanteessa. Oon aika ufo tyyppi. Vaikka uppoudun mielellään (The) X-filesin pariin, tarkoitan ufoudella sitä, että uskon kaikkeen vähän huuhaahan. Katariina Alongi puhuu podcastissaan paljon intuitiosta. Hevonen, opettajani -podcastin myötä oon muuttunut myös normaalina ihmisenä eli muutenkin kuin hevosihmisenä. Uskon paljon siihen, miltä musta tuntuu. Aijemmin Iiron kohdalla mun mielessä ei oikein tuntunut miltään tapahtumalta. Yleensä mulla on asioiden suhteen erilaisia mielikuvia. Iiron kanssa niitä ei kuitenkaan ole oikeastaan tullut, joten se jo kertokoot siitä hukassa olemisesta ihan tarpeeksi. Nyt kuitenkin mulla on ollut jo hetken sellanen mielikuva, että nousen Iiron selkään, jossa on satula ja me lähdetään maastoon. Jännää...