Ollaan edetty Iiron kanssa siihen pisteeseen, että hoitaminen alkaa luonnistua jo oikein mukavasti, joten katseen voi suunnata eteenpäin, kuten ollaan jo vähän tehtykin. Ollaan alettu liikunnallisesti kouluttamaan ja harjoittamaan Iiroa. Ollaan treenattu ravia ihan vain ravuuttamalla, mutta myös puomien ylittämisellä. Oon myös alkanut uudelleen opettelemaan Iiron kanssa maastaratsastamista. Ollaan myös onnistuttu käymään pienillä kävelyillä. Keskiviikkonakin käytiin Iiron kanssa kahdestaan 700 metrin lenkki alle 20 minuuttiin. Iiro liikkui hyvin, kun vahvistin sitä ruokapalkalla, kuten aina. Se oli rauhallisella tavalla jännittynyt (ennen se olisi tässä tilanteessa varmaan jähmettynyt, koska ulospäin sehän silloin juuri saattaa näyttää "rauhalliselta"), sillä se liikkui hyvin, mutta säpsähti puskassa olevaa ihmistä ja räpättävää pressua. Iiro vastasi melkein loistavasti mun omaan liikkumiseen. Iiro pysähtyi mun pysähtyessä ja lähti tosi hyvin meidän mittakaavassa mun liikkeen matkaan!
Ollaan harjoteltu myös käytännönasioita, koska olisi mahtavaa, jos Iiro olisi koulutettu käytännöllisesti hyvin. Ollaan harjoteltu ahkerasti paikallaan seisomista niin, että jätetään naru tai liina Iiron eteen maahan ja siinä Iiron pitäisi sitten seistä. Lauantaina laitoin Iirolle päitset päähän ja heitin narun maahan, kun lähdin käymään satulahuoneessa. Ajattelin jo, että nyt se Iiro lähti liikkeelle ja säntäsin katsomaan käytävälle, jossa Iiro korvat hörössä odotti mua aloillaan.
Mun mielestä kaikki käytännön opettelu on tärkeää ja mielenkiintoista. Hyvä pohjatyö näkyy aina positiivisesti uuden opettelemisessa. Iirolla on taipumusta ennakoida meidän pyytämisiä, joten on Iirollekin hyvä, että opetellaan esimerkiksi ihan vain sitä seisomista. Kun ollaan harjoteltu ympyrälle lähettämistä, ollaan saatettu hetki vain seisoa Iiron vierellä, jotta se ei oppisi ennakoimaan ja jotta sen ennakoiva käyttäytyminen ei saisi vahvistetta siitä, että ennakoiminen olisi sallittavaa, esim. lähtemällä ympyrälle ennen pyytämistä. Toki ihan positiivista, että Iiro ennakoi, koska sehän tarkoittaa sitä, että se tietää mitä ollaan tekemisissä ja osaa sen. Koen kuitenkin, että ennakointi lisää jännittynyttä ilmapiiriä ja kiirettä. Itsehän tavoittelen mahdollisimman seesteistä ilmapiiriä.
 |
| Tätä postausta kuvittaa mahtavat Siirin ottamat kuvat lauantailta eli c. Ponivalo |
Koska ollaan nyt päästy yhteen meidän tavoitteista; hoitaminen onnistuu hyvin, on aika alkaa suunnittelemaan tulevaa, jotta ei käy niin, että pilataan tekemättömyydellä ja omalla hukassa olemisella saavutamamme. On paljon helpompaa toimia, kun tietää, mitä tehdä seuraavaksi. Aloitetaan helmikuussa uuden rungon noudattaminen. Tarkoitus on joka kuukausi kasata opitut jutut ja suunnitella tavoitteet seuraavalle kuukaudelle. Helmikuulle olen pyöritellyt ajatusta siitä, että viikossa olisi "psyykkistä(?)" harjoittelua x2, fyysistä harjoittelua x2, pööpöilyä x2 ja yksi kerta jäisi vapaasi käytettävästi. Viikon alussa tehtäisiin joustava suunnitelma, että minä päivinä harjoteltaisiin esim. fyysisesti. Ei valmiiksi lyödä lukkoon esimerkiksi, että "Tiistaina on fyysistä harjoittelua ja tällä kertaa juoksutusta!". Jos Iiro ei tiistaina tuntuisi siltä, että kannattaisi työskennellä liinan kanssa, voitaisiin treenata kunnolla peruuttamista tai puomeja tai intervalli tyylisesti harjotella ravissa yhdessä maastakäsin tai ihan mitä vaan muuta fyysistä mitä keksittäisiin. Tämä tuo jo liikkumavaraa suunnitelmille ja tilaa kuunnella Iiroa. Jos tiistaina kuitenkin olisi vaikka kunnon myräkkä ja Iiro olisi liian jännittynyt fyysiselle toiminnalle voisimme vaihtaa perjantaina (kuvitteellsiesti) olevan pööpöilyn ja tiistain fyysisen harjoituksen paikkoja, jolloin viikkoon sisältyisi suunnitelman mukaisesti tietty määrä tiettyä osa-aluetta.
Psyykkinen harjoittelu helmikuun kohdalla tarkoittaa työstämistä Iiron mielelle vaikeiden asioiden kanssa, kuten tällä hetkellä ratsastamisen ja vielä enemmän tällä hetkellä selkään nousemisen kanssa. Fyysistä harjoittelua voisi helmikuussa olla esim. kävely, hangessa kahlaaminen, raviharjoitukset tai puomit. Pööpöily voi olla teille osalle jo tuttu käsite, mutta se on yhdessä oloa ja hengailua. Silloin jätetään liinat ja muut vaatimukset talliin ja oleillaan esimerkiksi kentällä virikkeiden parissa.
Vilmaa (@nietostellen) seuraavat saattavat tietää, että Iirolla on ajettu häntä kiinni ja Iirolla on ollut taipumusta potkia kärryillä. Kerran Iiro olikin osunut Vilmaan niin, että Vilma oli pudonnut kärryiltä. Iirolla tuntuu siis olevan aika voimakkaita reaktioita ajamiseen. Meillä ei ole mikään tarve laittaa Iiroa kärryjen eteen. Olisi silti mielenkiintoista joskus ohjasajaa ja tehdä erilaisia ajotyyppisiä harjoituksia. En todellakaan osaa sanoa milloin. Se voi olla vaikka viiden vuoden päästä, mutta kuitenkin. Voitaisiin esim. totuttaa Iiroa joillakin uimakellukkeilla tai muilla vastaavilla aisoihin ihan vain sen takia, että käsiteltäisiin sitä ajohommaa ja opittaisiin toisistamme lisää.
Unelmoin siitä, että voisin kasvattaa joskus hevosia työkäyttöön omaan tarkoitukseen. Iirosta ei taida olla vetämään puita metsästä, mutta Iiron kanssa voi olla loistava harjoitella asioita, jotka olisi työhevosten kanssa pohjatyötä. Voin käyttää tämän ajan, jolloin mulla ei vielä ole sitä mahdollisuutta kouluttaa hevosta työhevoseksi siihen, että harjoittelen Iiron kanssa pohjatyöskentelyä. Iiron kanssa ei tarvitse edetä koskaan siihen vaiheeseen, että sille voi laittaa perään jonku työkoneen, joten ei yhtä todennäköisesti tule ylilyöntejä kuin jos Iirolle olisi tavoitteena saada jotakin perään eli saisin rauhassa vielä vuosia harjoitella pohjatyötä ennen tosi toimia.
Yleisesti ottaen en halua olla mukana maailman globalisoitumisessa ja jatkuvassa modernisoitumisessa yhtä lailla kuin ilmeisesti muut ovat. Haluan käyttää aikani siihen, että kaadan itse omat puut ja haen ne puut metsästä itse kouluttamalla hevosella, johon ei ole tarvinnut investoida kymmeniä tuhansia euroja ja ottaa lainaa. Se hevonen tarvitsee vain huolenpitoa ja aikaa (toki myös sitä rahaa). Haluan käyttää aikani siihen, että voin halutessani käydä hevosella vaikka kaupassa tai muilla asioilla.
Haluan mennä ajassa sen verran taaksepäin, että elättäisin itse itseni; mun työ olisi kotona ja olisin riippuvainen oman maan tuotoista. Toki tahtoisin samaan aikaan olla sisällöntuottaja ja jonkin näköinen yrittäjä, mutta eläisin omaa elämääni asuen omalla tilalla maalla. Haluaisin elää niin, ettei mun tarvitsisi ajatella sitä, kuinka pilaan maailmaa siinä missä kaikki muutkin. Kun maailma on pilalla ilmastollisesti tai globalisoituen, voisin hymyillä oman elämäni ja maani kanssa.
Koen myös olevani todella suomalainen ja isänmaallinen. Mua pelottaa, että suomalainen kulttuuri kuolee ja ihmiset sulkee silmänsä meidän historialta. Pelkään, että murteet ja Suomen luonne kuolee sukupuuttoon. Pelkään sitä todella kovasti. Puhun todella mielelläni Oulun murretta (äitin mielestä mulla on ihan oma murre...) ja vältän englannin tuomista meidän omaan kieleen. Huomaan jo valitettavasti käyttävän joidenkin suomalaisten sanojen tilalla englannin kielisiä sanoja, mutta ehkä tämä tästä.
Yläasteella olin varma, että menen inttiin, mutta ei se enään tunnu mun jutulta. Mun jutulta tuntuu jo pitkälle yli toista vuotta se, että herään päiviin sen takia, että huolehdin omasta maasta ja "omistani". Omiini kuuluu mahdollinen perhe (ällöttävä sana, tuntui hirveältä kirjottaa se. Jos saisin nii laittaisin tähän sen oksennusemojin), hevoset ja muut eläimet, kuten esim. lampaat, lehmät, kanat, koirat, kissat ja ihanat kanit. Mikään ei olisi hirveän suurta. Tahtoisin pienen määrän näitä jokaista eläintä, sillä haluaisin, että jokaiselle eläimelle riittäisi yksilöityä aikaa. Ennemmin omistan kolme lehmää, jotka ehdin (tarvittaessa) itse lypsämään kuin että omistaisin 30 lehmää, jotka kävisivät robotissa lypsyllä, koska en itse kerkeä muilta hommilta.
Rypiessäni lukiossa ensimmäisen vuoden syksyllä, sain idean jostakin omasta ponitallista. Pikku hiljaa aloin ajattelemaan, kuinka ois hauska aurata piha hevosella. Jossakin vaiheessa aloin rytinällä ajattelemaan päivittäin mun unelma elämää maalla asuen oman onnensa varassa. Se olisi niin siistiä. On eräs paikka, jossa haluaisin todella kovasti asua. Oon heittänytkin (puoliksi, hehheh) vitsiä siitä, että hirtän itseni, jos en pääse asumaan sinne. Ei tarvi tehdä minusta mitään huoli-ilmotuksia, koska viittaan "siviilissä" usein kaikkeen "synkkään". Olisihan se koomista, jos hirttäytyisin jonku tietyn asuinpaikan takia samaan aikaan, kun muut hirttäytyvät konkurssien, erojen tai mielenterveysongelmien takia.
Maailman painosta johtuvan ahdingon potemisen keskellä oon opetellut innostumaan ja lumoutumaan pienistä asioista, kuten leijailevista lumihiutaleista. Tässä välissä pakko sanoa, että en ole missään psykoosissa ja en (aina) käyttäydy lumihiutaleiden keskellä samallailla kuin Harry Potter elokuvissa Luna Lovekiva, joka näyttää kuin olisi koko ajan jossakin huuruissa. Manittakoon myös se, etten ole kirjoja lukenut, joten en tiedä onko Luna oikeasti niin piripään oloinen.
Niin mikähän tämän postauksen tarkoitus oli? Kai tämä oli jokin ajatuksien purkaminen. Tärkein ja teille kiinnostavin seikka taisi kuitenkin olla tuo, että aletaan todenteolla harjottelemaan Iiron kanssa asioita suunnitelmallisesti. Ehkä toivottavasti tulevaisuudessa kuulette, kuinka olen muuttanut maalle. Sitä ennen kuitenkin on paljon tehtävää. Ehkä olisi suotavaa käydä lukio loppuun ja hankkia jokin ammatti, joka edesauttaisi mun tavotteita. Ja ai niin, en kannusta ketään ajattelemaan asioita itsetuhoisesti.
Loppuun vielä laitan videon, jonka tein viime vuodesta YouTuben puolelle. On outoa ajatella, että vuoden vaihteessa me oltiin vain tallissa, sillä lauantaina Siirin käydessä kuvaamassa, Iiro eteni rohkeasti jännittämisestä huolimatta. Jännittäminen ei tunnu enää ylitsepääsemättömältä ja toimintakyvyttömältä.
