Ihmiset niin kovin luulevat tuntevansa hevoset niin hyvin eläimenä ja tietävän niiden käytöksestä luvattoman paljon. Itselläni nousee mielessä keskisormet pystyyn, kun joku ottaa esille, kuinka on monta kymmentä vuotta ollut hevosten kanssa niin kyllä tietää, miten asiat on. Aina oppii uutta eikä koskaan ole valmis. Varsinkin nyt, kun mielestäni Katariina Alongi on käynnistänyt uuden tyylin toimia hevosten kanssa, moni ihminen, joka on vuosi kymmeniä ollut hevosten kanssa on herännyt siihen, millaisia eläimiä hevoset ovat ja myös siihen, kuinka tietämättömiä he loppujen lopuksi ovat olleet.
En itse tykkää siitä, että joku tuntematon (tai edes tuttu) tulee lähelle. En tykkää siitä, että jos istun jonku kanssa ahtaalla sohvalla niin, että toinen ihminen koskettaa edes hipaistenkaan. En voi kuvitella, miltä tuntuisikaan, jos joku väkisin tulisi koskemaan tai halaamaan.
Olin ennen kova silittelemään ja lääppimään hevosia sekä muita eläimiä. Häikäilemättä voin sanoa olevani todella ylpeä siitä, että eläimeen koskeminen ei tule minulla nykyään enää luonnostaan ensimmäisenä. Täysin ajattelematta esimerkiksi uuden kissan kohdatessa, menen mahollisimman lähelle kissan omaa korkeutta ja juttelen sille sekä annan mahdollisuuden haistella ja tutkia mua, ja mikä tärkeintä, annan kissan itse päättää lähestyä eikä niin, että minä lähestyn sitä.
Yksi asia, mikä mua suunnattomasti inhottaa ja ihmetyttää on se, että hevoselle kehdataan vain lyödä jokin uusi ihminen selkään. Siis miten ja miksi joku kehtaa tehdä toiselle eläimelle jotakin noin alistavaa? Mun mielestä hevoselle ei todellakaan saa tehdä noin. Hevoset ovat loppujen lopuksi todella hitaita ja seesteisiä eläimiä, joten moiset yhtäkkiset ja suuret muutokset voivat olla todella jännittäviä. Iiron kanssa oon huomannu, että mitä enemmän hälle antaa aikaa, sen paremmin asiat onnistuu.
Ihmisillä on joku pakottava tarve olla eläinten niskanpäällä. Kerrankin kuulin, että hevosen rapsuttamista ei pidä lopettaa, jos hevonen luimii tai uhkailee, vaan vasta sitten, kun hevonen lopettaa uhkailun. Ok mitä. Vaikka me ihmiset olemmekin päättäneet ottaa maailman haltuun oman mielen mukaan, pitäisi toisen tilaa silti arvostaa.
Jonku mielestä seuraava asia voi kuulostaa turhalta hömpötykseltä, mutta silti; miksi ihmiset itkevät ja valittavat koko ajan siitä, kuinka esimerkiksi naisia lähennellään ja lääpitään ilman suostumusta. Eikö ihmiset oikeasti käsitä, että tekevät hevosille ja muille eläimille ihan samaa. Eläimen "ei" pitäisi ottaa yhtä tosissaan kuin ihmisen "ei". En kiellä sitä etteikö pakolliset hoitotoimenpiteet pitäisi onnistua, mutta nekin on mahdollista tehdä niin monella tapaa.
Todellinen ei on aina ei. Ei ole vähemmän ei:tä tai enemmän ei:tä. Kuinka ahdistavaa se eläimestä voi olla, kun sen täytyy alistua ihmisen kosketukselle ja läheisyydelle, vaikka oikeasti ei nauttisi siitä hetkeäkään. Eläin tietää, ettei ihmistä voi näykkästä, potkasta tms, joten se joutuu alistumaan kosketukselle.
 |
Laki ei pidä sylittelystä ja silittämisestä samoissa määrin, mitä Sirius. Tuntuu väärältä mennä silittelemään Lakia sen nukkuessa, mutta Siriuksen kanssa se tuntuu luonnolliselta. Laki saa itse lähestyä halutessaan fyysistä huomiota. |
En valehtele, kun väitän, että en nykyään aina luota siihen, että jollekkin eläimelle (varsinkin hevoselle) silittäminen olisi kiva ja mieluinen juttu, joten ennemmin tyydyn juttelemaan ja tutustumaan hevosen kanssa ensin. Haluan ensin tuntea hevosen oikean läsnäolon ja olla varma, että hevonen on huomannut minut ja kiinnittänyt huomionsa oikeasti minuun. Sitten vasta kehtaan koskettaa hevosta, jos tunnen saavani siihen luvan.
Eräs päivä olin lähdössä tallilta ja pihaton aidalla notkui hevonen, jolle juttelin. Käännyin ja lähdin pois, jolloin tämä hevonen ryskäytti aitaa. Palasin hevosen luokse ja kysyen silittelin sitä päästä, jolloin tämän lempeän yksilön silmät alkoivat luppasta. Hetken siinä silittelin, kunnes kerroin, että minun täytyy lähteä. Tämän jälkeen hevonen jäi tyytyväisenä, ilman ryskäämistä pihattoon.
 |
Kuvan on ottanut Antti Juka. |
Ihmiset puhuvat paljon eläimille tarkoittamatta sitä oikeasti. On eri tapoja puhua eläimelle. Tuntuu kuin eläimet olisi tottuneet siihen, että ihmiset vain kälättävät keskenään. Pääsin toissapäivänä jutskailemaan ihanien berninpaimenkoirien kanssa. Vanhempi uros herra ei aluksi kummemmin reagoinut mun höpöttelyihin. Huomasin, että mun täytyi jotenkin herätellä se mun puheelle, jotta se käsittäisi, että puhun juuri hälle ja haluan juuri hänen kanssa jutskata enkä vain kälättää menemään. Yhtäkkiä tultiinkin todella kivasti juttuun tämän sympaattisen köllykän kanssa. Iso poika tahtoi hirmusti sylittelyä ja rapsuttelua.
Vieressä pemuava pentu oli todella hienosti muutaman huomautuksen jälkeen odottanut syrjemmässä, joten ajattelin seuraavaksi palkkioksi jutskata pennun kanssa. Sydämeni kuitenkin luopui niin monesta tuskan rippeestä ja olin taas niin ylpeä itsestäni, kun tämä vanhempi herra tökkäsikin itsensä kainalooni kättäni nakaten. En tiedä oliko se kiitos hetkestämme vai ettei köllykkä olisi vielä halunnut hetken loppuvan. Oli miten oli, se loi todella lämpimän olon itselleni. Joku eläin oikeasti osoitti välittämistä ja tyytyväisyyttä minulle. Siis _minulle_. Olin myös ylpeä siitä, kuinka siinä tilanteessa hoksasin saada tämän koiran kanssani kommunikaatioyhteyteen, vaikka se aluksi tuntui sulkeutuvan kälätykseltäni.
Yleensä hoksaan tilanteita vasta jälkeenpäin. Nyt onneksi hoksasin itse tilanteessa. Olen niin kiitollinen tästä kokemuksesta tälle ihanalle bernille!
Mutta takaisin siihen, että on eri tapoja puhua eläimille. Usein uuden eläimen kanssa ei ole kannattavaa puhua ns. "arkisesti". Esimerkiksi Iirolle puhun arkisesti ja tavanomaisesti, kuten "kumpi näistä harjoista", "otetaampa kavioit", "oota nii laitan tämän ruuan tuonne" tai "väistäppä vähän". Ennen tällaista arkista puhetta tarvitaan kuitenkin syvempää puhetta; ihan vain hevosen katselua ja sille juttelemista, kuten vaikka kyselyä. Itse tykkään usein kysellä uusilta eläimiltä, että mitä ne ovat sinä päivänä hommanneet. Vaikka en saa mitään oikeita vastauksia (en luota intuitiooni sen vertaa, että uskaltaisin luottaa tuntemani jutut oikeiksi), oon silti huomannut sen toimivan hyvänä jään rikkojana.
Tykkään kovasti siitä, että kun Iiroa käsittelee joku uudempi ihminen, se antaa Iiron haistella ja tutkia hetken aikaa. Iiro nimittäin monesti nuuhkii ja tutkii ihmiset päästä varpaisiin.
Mutta sitten takaisin siihen, kuinka mielestäni on väärin lyödä ventovieras ihminen hevosen selkään. Miettikää, kuinka luonnotonta hevoselle (=saaliseläin) on, että ihminen (=peto) on sen selässä. Vaikka varsojen kanssa ollaan ja tehdään, ei niitä turhaan hiljalleen opeteta painoon selässä. Onhan se todella luonnotonta. Kerran kissa hyppäsi karsinan laidalta Iiron selkään ja voin sanoa, että sai sellaset pukit, ettei ole toista kertaa hypännyt.
En muista millon viimeksi olisin vain ottanut ja mennyt jonku vieraan hevosen selkään. Ehkä alkuvuodesta 2018, kun ratsastin Antsalla ekan kerran? Mielestäni uuden ihmisen pitäisi olla todella nöyränä ja kiitollisena, että hevonen ottaa tuiki tuntemattoman olennon selkäänsä. Usein se menee vain siihen, että harjaus, kamppeet selkään ja ratsastaja kyytiin ilman, että ehditään tutustuttaa hevosta ja ihmistä.
Olen pari kertaa käynyt länkkäritallilla, missä ensin ratsastaja on maastakäsitellyt hevosta hakien tuntumaa, millainen hevonen on. Samalla hevonen saa tuntumaa ihmisestä ja sen on varmasti paljon mieluisempi ottaa uusi ihminen selkäänsä.
Mua inhottaa se, kuinka ihmiset tahtovat tuloksia heti. Jos olisin ratsuttaja, haluaisin itse toimia hevosen kanssa ja oppia tuntemaan hevosen. En tahtoisi vain istahtaa valmiin hevosen selkään. Liian usein kuulee ihmisten suusta, että hevonen jännitti uutta ratsastajaa. No miksei hevoselle annettu enemmän aikaa? On ihan turha tulla sanomaan, että hevonen on eläimenä muutenkin stressiherkkä. Ei se oikeuta lisäämään stressiä ja jännitystä, kun ajatellaan, että "noh, se stressaa muutenkin".
Eräs hevostenkouluttajakin on sanonut, että ensimmäisillä maastatyöskentelyillä täytyy olla ronskimpi, jotta omistajat näkevät muutoksen ja sitten voi olla nätimmin, kun omistajat tietää, että hommasta on kuitenkin hyötyä. Kuinka idiootteja jotkut hevosenomistajat voivat olla, että niiden aivot keksivät ajatella näin?
 |
Kuvan on ottanut Antti Juka. |
Taas niin paljon toisistaan erkanevaa asiaa, mutta se tuntuu jo hiljalleen omalta tyyliltäni. Loppuun vielä tiivistelmä postauksen keskeisimmistä ajatuksistani:
-Mielestäni on väärin laittaa tuntematon ihminen hevosen selkään ilman, että ensin ollaan tarkoituksellisesti tutustuttu ja annettu molemmille osapuolille riittävästi aikaa.
-Hevosen ei pidä olla mikään kone. Jos hevonen jossakin tilanteessa pyytää ihmistä kauemmas itsestään eikä ole käynnissä mikään pakollinen hoitotehtävä, ihmisen tulisi kunnioittaa pyyntöä.
-Eläimen "ei" ei nähdä yhtä arvokkaana kuin ihmisen. Siinä missä ihmiset kokevat, että toisen ihmisen fyysinen ahdistelu on ehdottoman väärin, samaan aikaan hevosten ja muiden eläimien fyysinen ahdistelu (esim. koskettaminen, vaikka hevonen ei sitä haluaisi) on ok.
-Tärkeää on ensin saada kosketukseton yhteys. Eläimen pitää saada mahdollisuus tutkailla ihmisen olemusta ja energiaa sekä ihmisen pitää saada mahdollisuus tutkailla eläimen olemusta ja mielentilaa sekä asennetta ihmistä kohti.
-Ei ole mikään syy kiusata ja stressata hevosta entisestään puolustautumalla, että hevonen on muutenkin stressiherkkä eläin.
Aina oppii uutta eikä kannata hävetä, jos ei tiedä jotakin. Parempi asia on oppia ja sisäistää kuin oman egonsa takia syrjäyttää häpeissään jokin itselleen uusi asia. Äitin työkaveri opiskelee hepreaa ja hälle oli tullut vastaan lause "eläimet ovat enkeleitä, jotka ovat siipien puolesta valinneet turkin."
Tehdään yhdessä maailmasta eläimille parempi ja oikeudenmukaisempi paikka, jooko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti